3. toukokuuta 2017

12 syytä olla nyt onnellinen

Kevät, lämpö ja aurinko! Jyväsjärvi on sula ja tiet lakastu. Kesä, jota nykyään niin hillittömästi jumaloin on vasta tulossa! Lisäks se tulee olee mun ja Sanen vika yhteinen opiskelukesä, josta yritetään kyl ottaa kaikki irti. Tulee kivaa!
Mun polkupyörä! Tähänastisen elämäni kallein ostos, ja nyt vasta pääsee sillä kunnolla ajelee! Ostin sen jo viime syksynä, ehdin pari kertaa sateella ja pakkasella ajella, ja sit oon vaan rukoillu, ettei sitä ainakaa ennen kesää varasteta. Kesäplääneissä tehä joku vähän pitempi pyöräretki, kun on kunnon kulkupeli viimein.
Oon lukenu yhteen suomi toisena ja vieraana kielenä -perusopintojen tenttiin ja oon ollut pitkästä aikaa fiiliksissä opiskelusta. En oo pitkään aikaan oppinu oikeesti jotain uutta jostain mielenkiintosesta aiheesta! Ruotsin opintoja on jauhettu neljättä vuotta, ja eipä siellä enää oo tullu mitään kovin tajunnanräjäyttävää vastaan...
Vihdoin mä lähdin mukaan mielekkääseen vapaaehtoistoimintaan! Oon niin pitkään harkinnu lähtemistä ja nyt tuli hyvä sauma. Tällä hetkellä on vasta koulutuksissa käyty, itse toiminta alkaa kesällä. Mua pelottaa vähän, mut sit tajusin et niin oikeestaan kaikki siisti aluks, joten en stressaa.
Sane. Viikon päästä ollaan seurusteltu kaks vuotta! Ekaa vuosipäivää vietettiin Pariisissa, ja silloin vähän haaveilin, et voitais aina olla jossain reissussa tohon aikaan. Ei vaan nyt antanu lompakot myöten, saa nähä keksitäänkö yhtään mitään tohon ens keskiviikkoon. Ainakin siihen sattuu meidän jokaisen viikkomme kohokohta, saunavuoro, jahuu!
Ystävät. Mullo monta ihanaa.
Gradu ei oo vielä ollut kivulias tai ahistava tai mitään sen pahempaa. Haluaisin saada sen vaa sillei coolin sneakysti valmiiks. Sillein "tadaa, tässä se on, enkä postannu yhtään kuvia teoriaosioon käytetystä kirjallisuudesta ja kalastellut myötätuntotykkäyksiä somessa"!
Oon innoissani Sanen siirtohausta hissalle! Vaikka samalla karseeta sressata jonkun toisenkin opinnoista. Varmaan ajan senkin hulluuden partaalle, ku yritän koko ajan kontrolloida: Paljonko oot lukenu tänään? Millon teet sen toisen kurssin? Saatko varmana suoritettua ne kurssit ajallaan? Mut aaah mä vaan rukoilen, et se pääsis sinne. Ois maailman siisteintä ja tiiän et se haluaa sitä iha sairaasti. Mukava ollut nähä se innoissaan ja motivoituneena opinnoistaan, en tiiä oonko nähnyt sitä koskaan aikaisemmin.
Oikomishoitoon kuuluva leukaleikkaus oli 7 viikkoa sitten ja saan jo urheilla ja syödä mitä tahansa. Syöminen on kyllä vähän vaivalloista, jos on jostain kovasta kyse, mutta kyllä tää tästä. Ihanaa, et saa taas elää normaalia elämää. Ja kyllähän tässä koko ajan vääjäämättä lähestyy myös mun koko oikomishoidon loppu. Vissiin joskus syksyllä pitäis saada nää kiinteet kojeet pois.
Yliopistofiilistely! Eilen olin pitkästä aikaa yliopiston kirjastolla tekemässä hommia ja tuli vaan niin kotoisa olo, kun tassuttelin siellä hyllyjen välissä sukkasillani. Tänne mä kuulun, täällä mä osaan olla. Voi että minkä vuodatuksen mä sit kirjotan ku oikeesti valmistun ja lopetan opiskelun.
Sain tehtyy blogimerkkinän pitkästä aikaa! 
Kaikki pikkuasiat niinku kalenteri ja muumilakanat ja banaaniletut ja Converset ja kihara tukka ja Greyn anatomian ihmissuhdedraama ja Samu Haberin ääni ja Nikke Ankaran biisit ja Matti Nykäsen jutut Supertähdissä ja vironkielinen räppi ja Milky Wayt ja nyhtökaura.

15. tammikuuta 2017

JKL

Jypinkylä, Jyrppä, Jyväääskylä (paikallisittain lausuttuna), Suomen Ateena, J-kylä... Mun serkusten kesken myös Jyrppä. Oon ollut elossa 8747 päivää ja niistä 8497 (97,1 %) olen asunut Jyväskylässä. Siks aattelin tehdä merkinnän, jossa kerron mun lempijutut Jyväskylässä ja johon ängen joitain lempikuviani täältä.

Teini-ikäisenä inhosin Jyväskylää ja aattelin, et tää on rumin ja tylsin mesta, ja et ainakin täällä on eniten juoppoja. Suunnittelin innolla elämääni muualla ja hain opiskelemaan ainoastaan Tampereelle, Turkuun ja Joensuuhun. Päädyin opiskelemaan Turkuun, mutta jo puolen vuoden päästä aloin haaveilla pois muuttamisesta. Turussa mulla ei ollut ennestään yhtäkään kaveria tai sukulaista, enkä lähentynyt opiskelukavereitten kanssa. Myös silloinen pääaine ja haaveammatti olivat alkaneet tuntua vierailta, ja tuntui, että tahdon lähemmäs perhettäni. Muutin keväällä lukuvuoden päätteeksi takaisin Jyväskylään, ja rakastuin kaupunkiin. Kevään ja kesän vaan nautin; pyöräilin ja kävelin ympäri kaupunkia, otin valokuvia ja fiilistelin.

Enää en oo ihan niin kova Jyväskylä-fani, mutta kyllä musta edelleen on ihanaa olla jyväskyläläinen (ja sanoa eppu, toppu, kolkki, nelkki, viikki ja kuukki), ja yhä mun sydäntä lämmittää, jos joku muualta muuttanut sanoo, et Jyväskylä on alkanut tuntua kodilta tai et Jyväskylä on kiva paikka ja täällä on kivoja ihmisiä. Mut joo, syksyllä ehkä jos ja kun saan töitä, joudun jonnekin muualle muuttamaan, eikä mua haittaa yhtään. Siistii vaan, koska Suomi on ihana. Ja sit kun oon poissa, Jyväskylästä tulee taas vielä rakkaampi.
En usko, et kaupunki on itsessään paska tai paratiisi. Enemmän vaikuttaa, mimmoista elämänvaihetta elät kaupungissa ja millaisia ihmisiä ympärilläsi siellä on. Kaikissa kaupungeissa on siistejä paikkoja ja ainutlaatuista kauneutta. Musta mielenkiintoinen ilmaus, jolla about jokaista Suomen kaupunkia mainostetaan on "kiva kesäkaupunki". Haloo, mikä kaupunki ei ois kiva, kun aurinko paistaa ja linnut laulaa ja mätät pehmistä ja oot lomalla?

Mä rakastan Suomen kaupunkeja ja reissaus kotimaassa on ihan parasta (sillon kesäisin lähinnä). Hhaluaisin vielä käydä ainakin Joensuussa, Oulussa, Naantalissa, Rovaniemellä, Hangossa, Porissa, Hämeenlinnassa, Kokkolassa ja Savonlinnassa, koska en ole niissä (kunnolla) käynyt. Oon käynyt aika monessa paikassa Suomessa, ja jotenkin oletan, et kaikki muutkin tekee sitä ja tykkää siitä. Mut aika usein, kun kysyn ihmisiltä, onks ne käynyt Jyväskylässä, niin ei. Ja sit yks turkulainen jatko: "Miks oisin? Mitä siellä on?" Hei kaikkialla on jotain! Musta on siistii nähä millasia paikkoja Suomessa on, ja ihan mahtavaa, kun semi-pienessä valtiossa on kuitenkin niin monenlaisia paikkoja ja esim. erilaista luontoa. Ite jotenkin aina innostun uudessa paikassa ja oon vaan et häh täälläkin elää ihmisiä, täällä ne vaan on aina ja elää, kun mä oon ja elän Jyväskylässä. Ehkä oon vaan outo...

Mut nyt Jyväskylästä! Kirjoitan tosiaan mikä musta on parasta, enkä mitään yleistä matkailuraporttia Jyväskylästä (esim. rallit on mulle vaan jättimäinen miinus täällä).


Pieni keskusta: Jyväskylä on Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki, ja täältä löytyy keskustasta vaikka ja mitä. Parasta on musta kuitenkin se, että kaikki on tosi pienellä alueella, joten jos haluaa semmosen yleisen shoppailukierroksen heittää, niin siinä ei kauheesti aikaa mene. Jotkut sanoo, että Jyväskylä tuntuu tosi pieneltä kaupungilta, kun keskusta on niin pieni, mut musta se on vaan hyvä.

Täällä ei oo mitään hirveen hajottavaa murretta. Nyt kaikki sanoo, et niin ei sun mielestä, kun sä olet jyväskyläläinen! On meilläkin sitä venytystä ja muutamia omia sanoja, mutta ei mitään kovin räikeää (oon hei Turussa asunut). Jyväskylän "murre" on musta aika juntin kuuloinen, mutta musta se on vaan kotoisaa ja symppistä.
Opiskelijakaupunki isolla O:lla: Jyväskylässä asuu paljon opiskelijoita, ja täällä järkätään paljon isojakin opiskelijatapahtumia. Jotenkin myös se, että täällä on paljon opiskelijoita, eikä herätä hirveää huomiota, jos haalareissa vaeltaa, on lohdullista. 
Tänne on just esim. opiskelupaikkojen myötä tullut ihmisiä joka puolelta Suomea, mikä on tosi virkistävää. Musta tuntui, että Turussa oli aika iso osa opiskelijoista paikallisia, mutta täällä tuntuu, että ihmiset on suunnilleen yllättyneitä kuullessaan, että oon jyväskyläläinen. Musta täällä ei myöskään oo mitään hirveetä Jyväskylä-ylpeyttä tai vihaa mitään naapurikuntia kohtaan, vaan kaikki on iloisesti yhtä sekamelskaa. 

Keskellä Suomea: Monet sanoo et aijai onpa pitkä matka Jyväskylästä Helsinkiin (kolme tuntia), mutta jos avaa mieltään sen verran, että Suomessa on muitakin vierailun arvoisia paikkoja kuin Helsinki, niin Jyväskylä on aika hyvällä paikalla, keskellä Suomea. Esim. Kuopioon ja Tampereelle tulee jonkin verran päiväreissuja tehtyä.
 
Harju keskellä keskustaa. Siellä voi juosta portaita tai olla piknikillä. Ja Harjun tornista tulee kesällä iltasoitto kasilta, mikä on niin ihanaa ja kesäistä!

Jyväsjärvi ja rantaraitti: Oon keskisuomalainen, ja siks en ikinä oo oikein ihastunu mereen. Tykkään enemmän järvistä ja joista. Jyväsjärvi on ihana, satama on paras hengailupaikka ja rantaraittia on mahtava juosta ja kävellä ja pyöräillä. Ai niin ja talvella Jyväsjärvellä on retkiluistelurata, jota pitkin viime talvena luistelin luennolle.

Julkinen liikenne pelittää (täällon limenvihreet linja-autot ja niissä lukee LINKKI, koska niin jyväskyläläiset kutsuu linja-autoja) ja pyörätiet on ihan hyvässä kunnossa. En omista ajokorttia, eikä kiinnosta hirveesti hankkiakaan, joten toivon, et asun jatkossakin paikassa, jossa pärjää pyörällä tai julkisilla. 

Liikuntapalvelut opiskelijoille: en osaa sanoa liikuntajutuista yleisesti, koska nyt pääsen nauttimaan opiskelija-alennuksista. Jyväskylän yliopistossa on liikuntatieteiden tiedekunta, ja tää on varmaan yks syy siihen, miks meillä on asiat hyvin. Reilulla viidelläkympillä saa vuodeks kuntosalin, palloiluvuorot ja ryhmäliikuntatunnit. Lisäksi opiskelijat pääsee halvemmalla uimaan, palloilemaan ynnä muuta.

Luonto: Jyväskylässä on luonto lähellä, paljon metsiä, puistoja ja järviä myös keskustan lähellä. Mä myös tykkään siitä, että täällä on korkeuseroja! Tehokasta treeniä kuulkaas polkea pyörällä ja juosta noita mäkiä! Aika paljon on opiskelijoita Pohjanmaalta, ja ainakin osa on ollut vähän järkyttynyt tästä mäkisyydestä.
Jyväskylä on kuitenkin sen kokoinen, että täällä järkkäillään kaikenlaisia kivoja tapahtumia ja keikkoja.

Lempparit: Harjun paperi (maailman söpöimpiä kortteja ja krääsää), Teeleidi, Miriam's (kahvila) ja sit Seisomapaikka on hyvä stand up -klubi, joka sekin on tosi halpa opiskelijalle. Ainiin ja opiskelijoille kanssa kaupunginteatterin viimetippalippu, jolla pääsee superhalvalla teatteriin.

9. tammikuuta 2017

#adidas


Helou helou, nyt alko arki. S2-sivuoaineopinnot alkaa tenttiin lukemisella ja yhestä ruotsin syventävästä tuli sähköpostilla eka ennakkotehtävä. Illalla lupasin mennä isosiskon kaa johonkin HIITiin, apua papua.

Tässon pari vaatetta mun Zalando-tilauksesta. Eilenkin käytiin joululoman lopun kunniaksi Sanen kanssa Ikeassa ja Matkuksessa, mut en ostanut ees paljoo. Uusista vaatteista tulee lähinnä huono omatunto ja ihan hävettää postata tänne jotain vaatejuttuja, mut jos mä nyt kerran vuodessa sallin itelleni vaateostokset (okei, ehkä vähän useammin ostan, mut en todellakaan esim. joka kuukausi shoppaa). Tilasin Adidas-kalsarit ja samaa sarjaa pitkähihasen ja t-paidan. Musta ne on ihanat yhdessä, vaikka Sane kannustaakin niiden käyttöön erikseen...

6. tammikuuta 2017

Kirje

Eilen postilaatikossani odotti ihana yllätys, kun olin saanut Nooralta kirjeen Skotlannista! Ihanaa ystävää on kova ikävä, toivottavasti voisin joskus taas reissata Nooran luokse (Lyonin matka on yhä yksi onnellisimmista muistoistani).
Oli nostalgista kaivaa vanhat kirjesetit esiin ja alkaa raapustella kuulumisiaan käsin. Joskus mulla oli useita kirjekavereita ja tilailin netistä paljon erilaisia söpöjä kirjepapereita. Pitkästä aikaa pääsi käyttämään niitä! - Ja näitä samoja settejä käytin, kun kirjoitin kesällä 2011 jääkiekko-obsessioissani fanipostia Mikko Koivulle, Niko Kapaselle ja Tuomo Ruudulle. Vain Ruudulta sain vastineeksi kaksi nimmarikorttia (puolentoista vuoden kuluttua).

5. tammikuuta 2017

Yli järven

Talven pakkaset tuli. Eilen oltiin kävelemässä keskustasta kotiin, ja Sane halusi oikaista Jyväsjärven yli. Mua vähän epäilytti, että kestääkö se, mutta Sane viittasi järven toisella laidalla näkyvään hahmoon ja sanoi, että ei toikaan oo jäihin tippunut. 
Lähettiin sitten tarpomaan, ja vähän kyllä musta ritisi. Puolimatkassa törmätään tähän hahmoon, joka on joku keski-ikäinen nainen: "Kyllä vähän pelottaa, kun tää jää paukkuu! Olin jo kääntymässä takasin, mutta sitten näin, että tekin kävelette tässä. Ootteko te mennyt tästä jo aikaisemmin yli?" Naureskelin, että ei olla, että mekin lähdettiin vaan siksi, kun nähtiin hänet jäällä kävelemässä. "Oikein kolme hölmöläistä!", nauroi nainen.
No, hengissä selvittiin. Eiköhän se jää oikeasti jo aika paksu ole, kohta varmaan aurataan luistelurata. Hienoja valokuvia ainakin sain!

2. tammikuuta 2017

Parasta tekemistä

Tänään palattiin ruotuun ja käytiin reilun tunnin kävelyllä. Matkalla löysin pyllymäen ja riensin heti testaamaan - toimi! Muita "lasten" juttuja, joita tykkään tehä: keinua, syödä lunta (kyllä kerran talvessa pitää maistaa!), laulaa yksin julkisilla paikoilla ja sit kaikki leikit tietty, munitus on ehkä lemppari. Ollaan myös opiskelukavereiden kanssa haaveiltu yhteisestä Bratz-illasta, mut ei oo vieläkään saatu aikaan toteuttaa!

Ihanaa ja täydellistä

Oon tässä miettinyt blogeja ja Instagramia. 

Säännöllisesti kuulee muistuttelua siitä, että ihmisten some-tilit on niin täydellisiä, eivätkä ne ole koko totuus. Että ne ovat feikkiä ja valheellista kulissin ylläpitoa, ja sitten muut kadehtii sitä niitten muka-täydellistä elämää.
Mä rakastan kauniita asioita. Rakastan katsella ympärilleni ja ettiä kauneutta. Joka päivä nään ympärilläni jotain ihastelun arvoista. Instaan koitan laittaa kauniita kuvia, ja sitten vielä säädän ne suodattimilla vieläkin hienommiks. Myöhemmin tykkään selailla niitä: näin kauniinnäköisiä hetkiä mun elämästä on tallentunut. Mulle tulee siitä hyvä mieli. Tykkään selata myös muiden kivannäköisiä kuvia, ne inspiroi ja innostaa ja ilahduttaa mua. Ja jotenkin jos välillä koko elämä ja kämppä ja ajatukset on ihan kaaosta, niin mä saatan raivata jostain sen pienen pöydänkulman tyhjäksi, jotta saan otettua kivan kuvan jostain teekupista tai kukkakimpusta tai mistä ever. Ja jos se yks pieni kuva ilahduttaa mua sinä muuten harmaana päivänä, niin musta se on sen arvoista. Se on pieni hinta siitä, että oma Instatili ei ole koko totuus. Enkä mä ymmärrä miks sen pitäis olla. Ei se ole sen tehtävä.

Toisaalta on sekin toki pimeetä, jos mennään siihen, että aletaan "luoda hetkiä" Instagramia ja muuta somea varten. Tyyliin: "Ei millään jaksais lähtee sinne... - Mut toisaalta siitä vois saada kivan Instakuvan ja paljon tykkäyksii!" Kyllä itekin välillä harmittelen, et eikä, unohin ottaa kuvan tästä mun hienosta jätskiannoksesta tai et ei tää kamera vangitse tän taivaan värejä ollenkaan oikein. Ihan kun se vähentäisi sen elämässä vilahtaneen kivan hetken arvoa tai tekis siitä vähemmän ikimuistoisen. 

Mutta kukin tyylillään. Blogit ja Instatilit ja Facebook-profiilit on ihmisten omia, joten ne saa tehdä siellä miten lystää. Ite tykkään laitella mun somekanaviin lähinnä positiivisia ja kauniita ja hauskoja juttuja. Niitä on musta aika paljon mielekkäämpää selata, kun jotain "yhyy en jaksa siivota ja lukee tenttiin" tai "yhyy mulla on oksennustauti" -päivityksiä vuosien päästä. Plus tähän vois heittää myös sen kliseen, että maailmassa tapahtuu ihan tarpeeks kauheuksia ja niistä uutisoidaan ihan tarpeeks, niin ei kaiken tarvii olla sitä samaa lietsontaa.
Ja ylläri, et sosiaalisessa mediassa julkaisee vain osan asioistaan. En mä ainakaan halua, et mun kolmesataa Facebook-kaveria tietää ihan kaiken mitä mulle kuuluu. Enhän mä kaikille ihmisillekään kerro kaikkea. Olenhan mä aina eri tilanteissa vähän eri versio itsestäni.

Onhan se virkistävää, kun joku on tosi rehellinen blogissaan ja kertoo henkilökohtaisia kokemuksia. Ja se voi monelle lukijalle (myös mulle) olla tosi tärkeää ja arvokasta. Kyllä mäkin välillä avaudun täällä. Mut en mä usko et kenenkään elämä paranee ja alemmuuskompleksi katoaa jos kaikkien joka toinen blogi- ja Instapäivitys ois et nyt muuten koitin uutta reseptiä ja tuli aivan paskan makuista ja -näköistä settiä tai et tänään kävin ostamassa uusia sukkia ja tyhjensin suihkun viemärin.

2016

Taas se aika, et saan kerätä päiväkirjasta jokaiselta vuoden kuukaudelta kymmenen lausetta. Mut arvatkaa mitä! Oon kirjoittanut niin vähän, etten saa moisia mosaiikkeja (käytän mosaiikki-sanaa varmaan joka kerta tän merkinnän yhteydessä, koska se on tosi cool) aikaiseksi. Selaillessani päiväkirjaa huomasin kuitenkin, että sieltähän löytyy ihan kivoja pikkutekstejä. Miksi ne on päiväkirjassani piilossa ja unohdettuina? Miksen kirjoittanut niitä blogiin silloin kun kirjoitin ne? Siksi ajattelin jakaa ne. Jaan teille kaksitoista pientä tarinaa vuodestani 2016. Jokainen edustakoon yhtä kuukautta, vaikka todellisuudessa neljänä kuukautena en kirjoittanut sanaakaan. 

Musta on tosiaan kivaa kirjoittaa tommosia ajatuksia, joita päässäni on pyörinyt vuoden aikana sen sijaan, että ahtaisin tän merkinnän täyteen kuvia ja sit semmosia "sitten menin sinne ja tein sitä ja tätä" -settii. Mun vuoden 2016 isot jutut oli et kahesta siskosta tuli äidit, mulla alko vika yliopistovuosi ja oon ollu tutorina, jätin pitkäksi aikaa sokerin ja maidon, ja siitä tuli tosi hyvä olo ja et  aloin fiilistellä liikuntaa. Tässä vuoden lopussa tuli vielä semmonen, että mulla on asennemuutoksen aika: pitää ajatella myönteisemmin. Oon tehnyt ton muutoksen onnistuneesti aikaisemminkin ja nyt mun pitää tehdä se uudestaan. Harjoitus tekee mestarin.

Melkein hankalaa muistella mitä vuosi 2016 kohdallani sisälsi. Koska mulle vuoden vaihtuminen on vähiten merkkaaava uuden alku. Paljon enemmän merkitsee omat synttärit ja sitten syyslukukauden startti. Nyt vaan vaihtuu vuosiluku päiväyksiin, mut mä jatkan sitä samaa, jonka aloitin tänä syksynä. 

En tee mitään uudenvuodenlupauksia, mutta ehkä yks skarppauksen paikka vois olla tän blogin pitäminen. Koska tää on tosiaan aika siisti harrastus, enkä mitään muuta blogiin liittyen koskaan harmittele, kun sitä miten paljon täältä puuttuu. Lisäks kirjoitan nykyään tosi vähän omilla ehdoillani, ja se on kuitenkin ainakin joskus ollut mun rakkain harrastus. Eli jatkossa koitan kirjoittaa useammin, edes lyhyesti.  

T A M M I K U U
Moi kakstuhattakuusitoista. Uusi vuosi oli hyvä. Pärjäsin ihan hyvin poikaporukassa, ja oli kivaa tutustua vähän esim. Eemeliin, kun Sane on paljon puhunu siitä. Musta oli ihanaa, kun Eemeli kuuntelutti YOUGHEARTEDin Jos sä oot mun ja sit sano Sanelle: "Tälleen sä laulat Helkalle", kun tuli kohta "sä teet musta miehen, vaik' poika mä oon". Nii sit ton tyhmän pikkujutun takii tuun tosta biisist aina niin hyvälle tuulelle.
 
H E L M I K U U
Kyllä mulla on ihania ystäviä, mut tuntuu ettei kovin läheisiä ystäviä. Ois ihanaa syventää ystävyttä tuttaviin ja kavereihin, mut tuntuu, että kun kalenterista puristaa sen tunnin aukon jollekin kahvittelulle ja kuulumisten vaihtelulle, niin hemmetin pinnalliseks se vaan jää.
 
M A A L I S K U U
En tykkää sanoa hyvää yötä. Se tuntuu hyvästeiltä. Joku lähtee, ja mä jään. Yksin. Mut hylätään. Mieluummin jutellaan ja sit vaan hiljennytään ja nukahdetaan. Yhdessä. Ilman päätöstä.
 
H U H T I K U U
Eilen illalla sängyssä mietin, että mitä valittamista mulla muka on. Mullahan on tyyliin täydellinen elämä: mä syön kasvisruokaa, en juo alkoholia, lankaan hampaat, liikun monipuolisesti, mulla on hyvät välit perheeseen, ihana koti ja rakastava parisuhde sekä paikka korkeakoulussa.
 
T O U K O K U U
"Mulla ei lapsena ollut mahdollista harrastaa, koska se olisi ollut liian kallista. Usein haaveilin siitä, että olisin jossakin tosi hyvä. Olin katkera, ettei minua oltu pienenä laitettu johonkin harrastukseen, jossa voisin vanhempana olla hyvä, antaa ylpeyden aihetta minulle ja läheisilleni. 16-vuotiaana menin elämäni ensimmäistä kertaa tanssitunnille..."

Näin alkaisi Facebook-päivitykseni, jossa kertoisin, että olen menestynyt jollain tavalla jossain (tanssissa?). Tajusin, että se on tällä hetkellä suurin haaveeni. Että Sane ja muut vois tulla kattomaan mua ja nähdä et mä osaan jotakin. Et oon jotenkin ainutlaatuinen. Et musta vois olla ylpee.
 
K E S Ä K U U
Viikonlopun olin äidin kanssa joogaopistolla, elämäni ensimmäisellä joogakurssilla. Ruoka oli ihanaa ja harjoitussali maaginen: ikkunasta kuului vuoroin sadetta, ukkosta ja linnunlaulua. Ja siinä minä makasin omalla matollani, turvassa. Välillä keskittyneesti, välillä ajatukset karkaillen. Inspiroiduin ja sain eväitä joogataipaleelleni.

Olen oppinut armollisuutta ja hyväksyntää itseäni kohtaan - siitä joogassakin on kyse. En moiti ja lannista itseäni, jos joissain tilanteissa olen hiljainen ja vetäytyvä. Minulla on lupa.
 
H E I N Ä K U U
En osaa edes kirjoittaa tästä asiasta. Mun pahan olon hetkistä. Koska en itekään tajua miltä musta tuntuu niin kuinka mä ne sanallistaisin? Mulla on jokin hätänä, enkä tiedä mikä. Itken, koska en pysty mihinkään muuhun. Tulee häpeä, kun olen niin avuton. Häpeä siitä, että suren ja valitan, Vaikka Sane rakastui iloiseen, innostuneeseen ja positiiviseen tyttöön.
 
E L O K U U
Joku oli jakanut Italiassa vaihdossa olleen kaverini seinälle jutun "29 asiaa, jotka Italiassa opiskellut tunnistaa". Yllättävän paljon voi pieni asia tehdä: aloin ajatella, että ei matkailu ole maailman näkemistä. Että pakataan laukut, lennetään pariksi päiväksi hotelliin ja kierretään kaikki Googlen kuvahaun suositut haut.

Mä haluan purkaa laukut. Tehdä itse ruokaa omassa postiosoitteessani. Käydä paikoissa, joissa muut eivät käy. Löytää oman suosikkikahvilan, puiston, kadunpätkän, maiseman... Haluan oppia kielen. Vain asumalla maassa oppii tajuamaan, mistä siinä oikein on kyse.

Vaihto on aina tuntunut vähän liian pelottavalta. Nyt mulla ois Sane, turva ja ystävä, jonka ottaa mukaan jakamaan seikkailua. Mut Sane ei halua vaihtoon, ja ulkomailla asumisesta se sanoo: "Emmä tiiä, ehkä joskus." Mä tiedän, et mä haluan ja mun on pakko.

S Y Y S K U U
Luulin, että jännittäis enemmän esiintyä niin monelle. Mutta ihan hyvin meni, Nella ja Tuomas itki molemmat koko kappaleen ajan. Jasu ja Julia kehu, ihmetteli miksen oo ikinä koulussa esiintynyt. Kummipoikani nimi on Anton. ♥
 
L O K A K U U
Iso asia, joka on mielessä ollut, on ollut lapset. Vauvojen ilmestyminen perheenjäsenille ei ennakko-oletusteni mukaisesti aiheuttanutkaan vauvakuumetta, vaan valtavan vastareaktion: mä en haluu olla raskaana, mä en haluu synnyttää, en halua valvoa, vaihtaa kakkavaippoja ja kuunnella loputonta itkua.

Musta tuntuu vaan maailman epäreiluimmalta, tetä miehen suku saa uuden lapsen, vaikkei ne oo tehny asian eteen mitään. Ja olettaa, et sille lapselle tulee niitten suvun nimi, miks helvetissä?
M A R R A S K U U
Sane aloittaa keväällä hissan perusopinnot ja toivon, et kaikki menee hienosti (pääsee siirtohaussa hissaan ja vuoden päästä aineenopettajakoulutukseen) ja Sane löytää oman paikkansa, josta voi olla innoissaan. Se on mun unelma. Mäkin oon löytänyt sen, niin haluun mun rakkaimmalle saman. ♥
 
J O U L U K U U
Hulluu ku joulua enemmän ootan jo joulunjälkeistä arkea ja terveellistä elämää. Aion syödä hyvin ja liikkua paljon. Kaikki herkkutelu on kostautunut huonolla ololla ja väsymyksellä.