23. tammikuuta 2016

Sushia

Joululomalla käytiin testaamassa Mirjan ja Nooran kanssa Jyväskylään saapunut Hanko Sushi. Ihanaa oli nähdä porukalla pitkästä aikaan (vuosi kulunut viime näkemisestä)! 

Ja nyt yritän ehkä ryhdistäytyä bloggaajana taas.

9. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 lauseina

Noniin täällä mä taas olen kertaamassa kulunutta vuottani! Vuosi 2015 kootaan myös mosaiikiksi päiväkirjastani löytyneistä toisiinsa liittymättömistä lauseista. Toisaalta ehkä vähän paksua väittää lauseita toisiinsa liittymättömiksi, sillä tuntuu, että koko vuoden mielessä on lähinnä ollut tuo yksi ihminen...



T a m m i k u u

Vuoden alku ei ollut kummoinen: puolenyön jälkeen istun linkissä Mäyrämäkeen, ja känninen jonne nuokkuu päälleni ja oksentaa linkin lattialle juuri ennen kuin jään pois. Opiskelu nuorena on seurustelua tärkeämpää. Ja jotenki se mistä mä nyt haaveilen ei todellakaan oo mikään parisuhde tai rakkaus. Haluun ysärireiveihin. Söin tänään lunta. En mä tiedä mikä mä haluun olla. Siispä voin viettää vielä viimisen villin ja vapaan sinkkuvuoden 23-vuotiaana; pitää vaan hauskaa ja olla kiinnittymättä kehenkään. Ihanaa, ku bussissa puhuivat ranskaa. En jaksa selittää kaikkee, mut perjantaina meil oli neljästää mini-Disneyputki Santulla. Jotain siitä: 3.3.1992 (”Eikä, sä oot vanhempi!”), kevään -15 fuksi, 190 cm (”No sä oot varmaa suhteessa pitempi), tykkää laulaa, omistaa jäätävästi hienoi kenkii, ex-jäkis, puhuu iha hulluu Tampereen murretta, söi pizzassa persikkaa ja on sitä mieltä, et ruotsi on seksikästä naisena puhumana.


H e l m i k u u
Täytin 23 ja mun elämä on täsmälleen samaa ku 20-vuotiaanaki… Kysynpähän vaan, et onko mut tunnettava 15 vuotta, ennen ku muhu voi ihastua? Alkaa ottaa jo kunnon päälle: vastahan sitä lauantaina oltii joraamassa. Mut siis hitto ku tuijotin melkee koko aja Santtua. Et kai se sit on musta jotenki söpö..? Entä jos mä luovutan ja päästän jotai hyvää menemään? Mulla on ollu koko viikon yliopistolla yllä hame tai mekko. Ja sit oon tänää hymyilly iha liikaa pelkästään kahelle lauseelle, jotka se lähetti Facebookis. Tai mun haaveissa mä tapaan jonku jonka kanssa kaikki olis vaan niin hemmetin luonnollista, että se menisi iha omalla painollaan ilman tämmöstä vaikeutta ja hermoilua. Sit mietin et onko se sitä etten oo kiinnostunu vai onko se sitä, etten haluu kinnostua et haluun vaan kaiken olevan helppoa ja niinku ennen…  


M a a l i s k u u
Eteisest olin pujahtamas pois nii se sano ”Tuus nyt viel tänne” ja halas. Ajattelenko mä tosiaan niin et no ei siitä välttis mitään tuu, nii turha yrittää, jääköön vaa. Ja ei vittu kui sääd jauhaa koko päiväkirja täytee jostai jätkästä, joka ei tällä hetkellä oo muuta ku kerran viikossa nähtävä leffakaveri. Mistä mä tiedän vaik sillois monta muutakin tyttö, joita se naurattaa Facebookis ja kattoo leffoi yhes. Tuntuu siltä etten uskalla ihkuttaa sitä ihmistä muille, ku pelkään et sit se just katoaa ja kaikki menee iha pilalle. Mietin kans aina sitä et miten siistii ku saa tehä mitä tahtoo, eikä kukaan saa tietää et oon aamuyöllä keskellä viikkoa kattomassa NHL:ää jonkun pojan luona. Sen poski oli kylmä ja partanen omaani vasten. Välillä meidän huulten välistä karkaa mun naurua. Jotenki luonnollista kuitenki olla sen lähellä ja nukkuu jonku vieres. Mietin et kai se jotenki välittää musta, ku herään tunnin nukkuneena ja ripsarit pois varisseena mut kuiteki haluu olla liki.



H u h t i k u u

Takana on 12 tunnin vierailu Sanella, jossa tikahduin Sanen sanomisille, iloitsin kyvystämme käydä randomia leikkikeskustelua, nautin sormista ja parrasta, jotka kutittivat olka- ja käsivarsiani – ja jossa kuitenkin pohdin vähän väliä, että tunnenko mä sittenkään tarpeeksi. Nyt on semmoinen olo, ettei kukaan poika kiinnosta. Ja ne välähdykset meidän yhteisestä tulevaisuudesta (esittelen Sanea mun perheelle jne.) on tippunu mun päästä. Oli maailman hitain herääminen, me vaa lagattiin vierekkäin joku kolme ja puol tuntii. Se murehti kesää. 23-vuotiaana piti mun viettää viiminen villi ja vapaa sinkkuvuosi. Kuulostaa siltä, et Sane haluu pitää mut sen elämässä. Mietti, et miten pärjää kesän, ku näkee niin harvoin. Tosiaan vika viikko, ku Sane on täällä. Oon rakastuamssa. 


T o u k o k u u

Yhtäkkii mulla on joku poika, josta välitän ja joka lähtee pois. Poljin kotiin ja mietin, että miksei se sano, että aletaan seurustella. Mut miten mä löysin jonkun? Näin painajaista kandini opponoinnista: kaikki semmalaiset sano vuorotellen jotain negatiivista siitä. Eilen makasin ihan Sanen lähellä, ja se kysy: ”Ootko sää mun tyttöystävä?” Aurinko paistaa, ja mun mahassa tuntuu, ku mietin tapaavani Sanen kahden tunnin kuluttua. Siks oonkin niin järjettömän onnellinen, et Sane tuleekin tän kuun jäkeen loppukesäksi Jyväskylään. Viikon päästä mää muutan loppukesäks Sanen luo. Perseestä, et joudun siirtää menoja Jutan kaa, se tappaa mut ja se on mulle oikein. Kun meen asemalla Sanen luo haluun itkeä ja hukuttautua sen halaukseen ja sanoa et älä enää lähde.



K e s ä k u u

Oon uskaltanut kertoo Sanelle kaiken. Kännissä se rohkastu kysyy et muutetaanko kesän jälkeen yhteen. Se on seitsemän tunnin päässä musta. Olis jo kiireetön aamu, jolloin eka asia, jonka nään on Sanen hymyilevät kasvot. Oon niin paljo enemmä innoissani laittamassa Sanen kämppää ku lukemassa tenttiin. Nella niin ansaitsee ton, se on huippu. En muka muista sen ääntä ja ilmeitä ja eleitä. Jos meen näin sekasin neljässä päivässä, niin kuinka helvetin sekasin meen Ruotsissa? Olin iha liikuttunut, ku asiat oli niin täydellisesti. Korjaavat Harjun soittolaitetta.  

H e i n ä k u u 

Nouseva aurinko näytti huumaavaan kauniilta kun me viiletettiin tyhjillä kaduilla. Mikä fiilis istua junassa, syödä evässämpylöitä ja katsoa ikkunasta kesäauringon valaisemia maisemia, joita en ole koskaan aikasemmin nähnyt. Olen matkalla kohti Vaasaa ja ihanaa ystävää. Varmana ne tulee olee hienot kolme viikkoo: opin, koen ja elän paljon. Joskus haaveilin et saisin ikävöidä jotakuta: ole hyvä. Tosi rankkaa olla univelkainen ja jaksaa olla sosiaalinen, puhua vierasta kieltä, opetella elämään uudessa paikassa ja lukea tekstejä huomisia luentoja varten. Viimeks oon itkeny näin paljon marraskuussa 2012. Hullua, en muista oonko koskaan kaivannut yhtä ihmistä näin paljon. Ihanaa puhua suomea muiden suomalaisten kanssa,  myöntää ettei oo lukenu mitä ois pitäny ja todeta, ettei tanskalaisista saa mitään selvää. Lohduton, mutta samalla ihana tunne, ettei pärjää ilman toista.

 

 E l o k u u

Jollain tasolla mä elän unelmaani: saan vapaasti fiilistellä uutta ja ihmeellistä kaupunkia, kokeilla mihin pystyn ja mitä osaan. Tyhmää et kesä loppuu, ennen ku se ees alko. Kuka tahansa ulkopuolinen pitäis yhteenmuuttoakin erittäin hätäisenä. Spotify vittuilee mulle ku soittaa satunnaistoistolla koko ajan Here Without You:ta. Luen huomista luentoa varten, kun kuulen jostain laulua ja kitaran soittoa. Juoksen 10 kilometriä. Sit päädytään mun keittiöön leikkii biisin arvausta kahkyt vaille kolmeen asti. Puhuttiin suomalaisten kaa et iha outoo; ollaa oltu tääl muka kaks viikkoo ja yks jälel. Maailman paras tunne on saada poika nauramaan. Me muutetaan kahen viikon päästä yhteiseen kotiin.  



S y y s k u u

Muutto ja kolme ekaa luentoa osu samalle päivälle. Olin väsy ja vaikee ja hankala, mut Sane oli vaa ihana ja tyyni ja rauhallinen ja mukava ja kohtuullinen. Oon niin fiiliksissä yhteisestä kodista. Välillä mä vieläkin mietin miten hassua et mä vaan asun jonkun hetki vielä tuntemattoman ihmisen kanssa. Tänään sekaryhmän ensikohtaamisessa valitsin kuulostelijan ja tarkkailijan roolin. Biisit oli niin hienoja, että seisoin siellä kylmissä väreissä. Oon saanut opinnoista intensiiviviikolla paljon eväitä ja inspiraatiota vuorovaikutustilanteisiin. Musta oli kivaa, kun rooliharjoituksessa onnistuin opettajana olemaan rakentava ja sain hyvää palautetta muilta ryhmäläisiltä. ”Äiti kato, tolla tytöllä on tosi monta lettiä”, totesi tyttö minusta eilen Siwassa. Istun taas hammaspolilla, mun oikomishoitourakka on alkamassa.

L o k a k u u

Radio pärähtää soimaan ja olen valmis alkaa itkemään saman tien: aamuisen harkkatunnin valmistelu on yhä kesken, ja vieressäni oleva kohta sängyssä on lohduttoman tyhjillään. Laura tuli Suomeen, mikä minulle oli yllätys. Samaan viikonloppuun piti ahtaa Lauran esittely Sanelle ja Sanen lähdön tekeminen. Ollaan viikko ilman Sanea, tehdään muita juttuja ja nähdään ihmisiä. Mikään ei tuo motivaatiota. Yksin on vaan niin uuvuttavaa olla: en jaksaisi siivota ja käydä kaupassa. Kuuntelen vaa Jujun Huuda repeatilla ja luen meidän vanhoja keskusteluja. Katottiin Gleetä ja siinä kaikki oli rakkaistaan erossa, mihin samastuin aika vahvasti. Tuntui hyvältä saada vähän avautua Jutalle parisuhteesta. Sane tuli takas ja hetki mun pitää siihen taas totutella.



M a r r a s k u u

Alkuviikosta tunsin musertuvani ja olevani hukassa. Karsin kurssit 45 opintopisteeseen. En tiedä mitä haluan. Odotan ehkä vähän joulua. Marraskuu on itsensä kehittämis- ja itsestä huolehtimisen kuukausi. Raha, tavara ja omistamien ahdistavat, jooga ja kasviruoka innostavat ja inspiroivat. Tekisi mieli tutustua hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen ja muhiin aatteisiin, joista ammentaa sopivia palasia omaan elämääni. Minusta on tulossa materialistinen, maitotuotteita popsiva massakansalainen. Onko muutos tervettä kehitystä vai itseni kadottamista? Kummaa, että kodin laitto tuntuu miljoona kertaa mielekkäämmältä ja palkitsevammalta kuin Facebookin selaaminen. 


J o u l u k u u

Ens kuussa on vuosi siitä ku tavattiin. Mäki haluun olla tollane Sanen kaa vielä 35 vuoden päästä. Sane on ollu kuumeessa. Outoo, kun oikein haluu hoivata toista. Haluun olla paras mitä se voi kuvitella. Viikonloppu ollaan eletty omassa todellisuudessa maaten sohvalla ja kattoen sarjoja. Kivaa ois päästä laittautu ja lähtee yhessä johonkin. Joulu ja elo muutenkin on ollut mukavaa Puhuttin hetki, ja musta tuntu ihanalta, että ainakin yks ihminen on mun puolella, kun tuntuu siltä, että koko muu maailma on kääntynyt mua vastaan. Me ollaan ihan hulluja.