29. joulukuuta 2014

Meidän joulu

Koskaan ei oo viikko kulunut näin nopeesti. Siitä on muka viikko, kun katoin koneelta Sykkeen uutta jaksoa Nellan siivotessa. Ootin malttamattomana, et huomenna mennään hakee Laura ja Aran Tampereen lentoasemalta meille. Ja huomenna ne jo lähtee pois.

Nää päivät vaa meni. Ei me kai mitään erityistä tehty. Me syötiin ja pelattiin lautapelejä iha sikana. Oltiin ekaa kertaa ikinä  koko sisaruskatraalla viettämässä baari-iltaa. Oli aika eeppistä. Kävin kahessa baarissa, joissa en oo koskaan käyny. Ihan pimeetä, ei Jyväskylässä nyt niin montaa mestaa ole.

Tänään otettiin sisaruskuva, ennen kuin Juho suuntas takas Espooseen. Laskeskelin, että ollaan viimeksi oltu kaikki viisi lasta yhdessä jouluna 2010. Joten oli kyllä kiva ja spesiaali joulu. Eka vuosi, kun ei ostettu lahjoja; kiva ku ei tarvinnu stressata ja sai vaa nauttia yhdessäolosta. 

Huomenna varmaan iskee semisti haikeus ja harmaus, mut onneks arki ei ihan vielä ala. Saan nauttia muiden ihanien ihmisten seurasta; tiistaina nään Nooraa, Mirjaa ja Vilmaa, ja sovittiin joulupäivänä nuorten serkkujen kanssa, et nähään seuraavana viikonloppuna ennen ku ihmisten koulut/työt/intit alkaa.

Voisin soimata itteeni siitä, etten oo tänään opiskellut ihan niin ahkerasti ranskaa, kun ois pitänyt, enkä varmaan huomenna tai ylihuomennakaan opiskele. Lisäks voisin hyvin stressata etukäteen kandintekemisen kauheutta, mut I choose not to. 

Päppädäppädää, ostin tänää kahdet uudet kengät, oon intona. Toivon, et mulla on uutenavuotena jotai uutta ja kivaa tekemistä ja aloitan vuoden 2015 alusta karkkilakon. Äitiki alottaa mun kaa. Sit säästetää meidän karkkirahat ja mennää Pariisiin. Noni, päätetty.

19. joulukuuta 2014

Teeleidi

Tänään kävin äidin kanssa sen suosittelemassa Teeleidissä. Oli kyllä ihana paikka! Oon muutenkin ihan fiiliksissä, kun Jyväskylässä on nykyään niin paljon kivoja kahviloita sun muita. Wilhelmiinakin muutti Nikolainkulmaan, se näytti ihanalta, kun vakoilin sitä eilen ikkunasta. Pitää mennä testaamaan senkin uudet puitteet...

Teeleidi sijaitsi vanhassa Lutakon Leidi -rakennuksessa. Yläkerrassa on kahvila (tai no ei se oo kahvila, ku ei siellä tarjoilla kahvia?) ja alakerrassa pieni myymälä.
Musta on tulossa mun äidin kopio, kun oon alkanut juoda teetä ja joogata. Ei se mitään, nyt on hyvä mieli ja lämmin tunne vatsassa.

Olen joululomalla. Opiskelen ranskaa omatoimisesti, katson Frendejä äitin kanssa, kuuntelen Disney-biisien ranskankielisiä versioita ja tänään meen kattoo Spektiä Brahan. Odotan etenkin maanantaita, jolloin mennään Tampereen lentoasemalle hakemaan isosisko ja sen poikaystävä meille joulunviettoon. ♥