24. huhtikuuta 2014

7 keinoa stressin vähentämiseen

Fuksisyksy oli tosi kiireinen, ja nyt vappumenojen alkaessa ja kurssien lopputehtävien ja tenttien lähestyessä uhkaavasti oon kyllä taas kiireisempi kuin aikoihin. Ajattelin pysähtyä hetkeksi, ja kirjoittaa stressin vähentämisestä. Kopsasin merkinnän abisyksyltäni 2011 ja tein siihen muutamia muutoksia.
 
Puhuttiin yhdellä ruotsin keskustelukurssilla stressistä, ja oli taas mukava huomata, että mä oon oikeasti saanut itseni olemaan stressaamatta niin paljoa kuin ennen. Jotkut opiskelukaverit on niin kovia stressaamaan, ja tekisi vaan mieli päivittäin toitottaa niille, että älä nyt hyvä ihminen suotta stressaa! Sen sijaan yritin listata asioita, jotka toivottavasti olisivat jollekulle edes jonkinlaiseksi hyödyksi tai inspiraatioksi.
 
1: OPI TYYTYMÄÄN VÄHEMPÄÄN. 
Joka päivä ei tarvitse olla täydellinen tytär, sisko, oppilas, kuluttaja, vaikuttaja, kaveri tai liikkuja. Jos mahdollista, älä haali yhdelle päivälle/viikolle/vuodelle liikaa tekemistä
 
2: MUREHDI, VASTA KUN ON PAKKO - YLEENSÄ EI OLE!  
Jos joudut vaikka huomenna pitämään esitelmän tai soittamaan lääkärille - tai mikä ikinä aiheuttaakaan stressiä - älä mieti etukäteen kaikkea, mikä saattaisi mennä pieleen. Etukäteen murehtiminen ei oikeasti auta yhtään mitään, itse pyrin nykyään aina unohtamaan epämiellyttävät asiat tyystin ennen niiden ajankohtaisuutta. 
 
Jos jotain sitten sattuisikin menemään pieleen, ehtii sitä miettiä sitten. Turha psyykata itsensä etukäteen semmoiseen tilaan, että se tulee olemaan ihan hirveää ja menemäään pieleen, ja sitten kummastella jälkikäteen, että eikun hetkinen, minkäs takia minä tätäkään murehdin ja märehdin, sehän meni aika hyvin.
 
3: KESKITY YHTEEN ASIAAN KERRALLAAN.  
Jos stressi johtuu tekemättömien hommien vuoresta, listaa eri työt ylös. Merkitse listaan, mitkä läksyt/työt on tehtävä ehdottomasti huomiselle ja aloita niistä. Aloita yhden työn tekeminen ja keskity yksin siihen. Älä mieti listaa ja sitä miten paljon tehtäviä on vielä tekemättä, se vie vain aikaa ja energiaa tämänhetkisen tehtävän suorittamiselta. 
 
Jos kuitenkin olet päättänyt jättää kotitehtävät tekemättä, jotta voisit viettää leffailtaa kaverisi kanssa, älä mieti kaverilla löhötessä kotona odottavaa läksyvuorta, koska silloin et ole läsnä tämänhetkisessä aktiviteetissa ja saa siitä mitään nautintoa. Itse keskeytin joskus takkuilevan kirjoitusprosessin, kun menin katsomaan jotain telkkariohjelmaa. Aluksi podin huonoa omaatuntoa, että täällä sitä vaan laiskotellaan, kun pitäisi oikeasti kirjoittaa. Sitten keskityin ohjelmaan, nauroin ja rentouduin. Ohjelman jälkeen istahdin koneelle, ja kirjoitin esseen sujuvasti loppuun.

4: ÄLÄ TEE KÄRPÄSESTÄ HÄRKÄSTÄ. 
Jos stressaat vaikka kielen sanakokeesta, mieti mitä tapahtuu, jos se ei menekään aivan odotusten mukaan. Onko sanakoe niin iso osa kurssia, että se vaikuttaa kurssiarvosanaasi? Mitä merkitystä kurssiarvosanalla on sinulle? Tällaisella ajatusleikillä ja tietynlaisella laskelmoimisella voi havahtua huomaamaan, että tällä hetkellä eniten paineita aiheuttava seikka on pelkkä kärpäsenkakka koko elämäsi kannalta. Tätä voi havainnollistaa myös kelaamalla (opiskelija)elämäänsä taaksepäin; tuleeko mieleen jokin yläkoulussa tai lukiossa ahdistanut ja kiukuttanut seikka, jolla ei ollut myöhemmin mitään merkitystä?  
 
Ja ihan oikeasti, arkipäivästäsi löytyy kuitenkin aika vähän asioita, jotka oikeasti tämän maailman kaataisivat.

5: HARRASTA JA LISÄÄ LUKSUSTA ARKIPÄIVÄÄSI. 
Tee päivittäin jotakin, joka vie ajatukset pois koulusta ja muista stressinaiheuttajista. Se voi olla joogaa, potkunyrkkeilyä, ruoanlaittoa, musiikin kuuntelua tai vaikka bloggaamista (miksiköhän mä oikeasti tätä raapustan?). Itse olen harrastanut tanssia, ja vaikka usein ei jaksanut lähteä tunnille, en koskaan katunut sinne menoa. Tunneilla tulee harrastettua ihan toisenlaista oppimista, mikä on virkistävää. Tanssimiseen on keskityttävä niin kovasti, etten ainakaan itse ole koskaan havahtunut pohtimaan kesken haastavan askelsarjan, että voi kamala kuinka tentit lähestyy tai miten illalla pitäisi vielä tehdä sitä ja tätä ja tuota.
 
Lisää arkeesi pikkupala juhlaa. Tämä voi olla vaikka jokailtainen televisio-ohjelma, leffan katsominen ja herkkujen syöminen keskellä viikkoa tai myöhään valvominen kouluviikolla. Kuulostaa kaikkien terveysintoilijoiden kauhulta, mutta henkisen terveyden kannalta tämä on välttämätöntä! On tärkeää, että jokaiselle päivälle on jotain odotettavaa, itse katson suunnilleen joka päivä jotain tv-ohjelmia. 
 
6: ÄLÄ MUREHDI NUKKUMAAN MENNESSÄ. 
Päätä, ettet saa nukkumaan mennessäsi märehtiä mitään menneitä tai tulevia asioita - sei ei hyödytä mitään, vie vain sinulta yöunet! Ennen aloin aina kelata kulunutta päivää ja kirota kaikkia kämmejä tai vastaavasti miettiä huomisessa päivässä vaanivia vaikeuksia. Nykyään hukun johonkin kaukaisiin haaveisiin ja uni tulee paljon pikemmin! Tämäkin minun on pitänyt ihan oikeasti opetella, ja kyllä sitä välillä meinaa alkaa miettiä stressaavia asioita, mutta sitten vain patistan mieleni takaisin pilvilinnoihin.

7: MIELLYTÄ ITSEÄSI, ÄLÄ MUITA.
 
Mieti miksi stressaat jostain tehtävästä niin paljon. Itse havahdun usein kesken läksyjen miettimään, mistä paineet onnistumiseen tulevat. Itselleni on toisinaan se ja sama, saanko kurssin juuri ja juuri vai täydellisesti läpi, mutta en tahdo tuottaa pettymystä opettajille. Emme kuitenkaan voi tavoiltamme ja taidoiltamme olla kaikkien mieleen, joten keskity mieluummin mielistelemään sitä henkilöä, jonka kanssa vietät eniten aikaa - itseäsi!

19. huhtikuuta 2014

300 merkintää ja 3 vuotta: And That's Who I Am

Mun on pitänyt aika kauan (vuosi?) tehdä tämmöinen kollaasi and that's who i am -kuvilla. Nyt on hyvä hetki, koska tänään on mun blogin merkkipäivä: tasan kolme vuotta sitten tein ensimmäisen merkintäni, ja tämä on myös 300. merkintä tässä blogissa. Ihan hullua, oon niin onnellinen, että mulla on blogissa tallella elämää 12. luokan keväältä. Yleensä mua alkaa ahdistaa, ja tahdon aloittaa uudelta sivulta, puhtaalta pöydältä. Vuosien varrella oon perustanut ja poistanut varmaan kymmenen blogia, joten tää on jotain niin ainutlaatuista. Toivotan Päivän mää:lle onnea ja pitkää elämää!

Niin, on tosiaan blogin syntärit, ja koska oon ollut nyt vähän laiska bloggailemaan (ei vaan oikein ole asiaa/fiilistä/aikaa/jotain), niin mennään nyt siitä mistä aita on kaatunut eli valitaan kivoja kuvia netistä ja höpistään joutavia. Mulla on koneella kansiollinen näitä kuvia, ja niitä on useampi sata. Jouduin siis karsimaan näitä aika rajulla kädellä. Olisinhan mä tähän mahtuman saanut näitä vaikka toista kymmentä, jos olisin halunnut tehdä semmoisen kunnon mosaiikin, mutta en mä jaksa sepostaa niin paljoa, enkä usko, että kukaan jaksaa lukeakaan. Jo riittää höpötys, tässä 12 kuvaa, jotka kertoo musta jotain:
Haaveilu on yks mun rakkaimmista harrastuksistani, mähän kirjoitinkin aiheesta joskus. En enää haaveile ehkä niin usein, koska mä elän unelmaani. Mutta edelleen aina kun mä illalla painan pään tyynyyn, alan miettiä, että mistäs nyt haaveilisin. Koska olen tehnyt tietoisen päätöksen, etten kelaa menneen päivän tapahtumia tai suunnittele tulevaa, sillä se jos jokin stressaa. Ote päiväkirjastani maaliskuulta: Ei haaveet oo aina semmosii et ne toteutuu. Tai joiden haluaa toteutuvan. Ne vaan saa hymyilemään ja auttaa nukahtamaan iltaisin. Kannattaa kokeilla.
Huumori on kyllä elämän suola. Mä rakastan nauraa ja nähdä toisten nauravan. Toisten naurattaminen on ehkä paras tunne ikinä. Ja jos joku sanoo mua hauskaksi, se on ehkä paras kehu koskaan. Ja just jos on joku tyyppi, josta tykkään tai ihailen tai fanitan tai jotain, ja saan sen hymyilemään tai nauramaan jutullani, niin voinkin olla koko loppupäivän iha fiilareissa. 
 
Jatkoa seuraa. Kaikki pikkusiskon poikaystävää myöten pilkkaa mun naurua ja matkii sitä. Ikinä ei tiedä, että taivas varjele mitähän sieltä tulee. Yleensä jotain tosi ihmeellistä ja erittäin äänekästä ja hallitsematonta. Musta on just hauskaa nauraa ihan täysiä! Joskus kans repeilen ihan itsekseni vaikka jossain bussipysäkillä. Ei hyvä.
Tajusin tän joskus muutama vuosi takaperin. Ihanaa, että se tunne on säilynyt. Oon menossa kesällä kattomaan Robinin stadionkeikkaa, ja mun toinen keikkaseuralainen vaan panikoi, että okei ehkä mä sitte heinäkuussa voin tulla kaapista Robin-faniuteni kanssa. Mun ei oo tarvinnu tommosia miettiä vähään aikaan, ja fanitan kyllä rohkeasti kaikkea noloa kaikessa seurassa. En myöskään ole luopunut mun rakkaasta harrastuksesta keinua leikkipuistoissa vaan sen tähden, että joskus joku hassu koiranulkoiluttaja saattaa mut nähdä. Ja tanssiminen baarissa, se on mun kohdalla semmosta heilumista ja huitomista, että monia nolottais kännissäkin. Ei mua.
Turussa asuessani huomasin, miten paljon mä mun perhettä kaipaan ja tarvitsen. En mä jaksa tähän mitään monen rivin hehkutusta laittaa, mun perhe on ihana ja osaan olla siitä nykyään kiitollinen. Ote päiväkirjastani helmikuulta: Sit aloin miettiä mun perhettä. Miten meitä on niin paljon, ja me ollaan kaikki yhdessä. Miten mä olen onnellinen, kun saan olla osa meidän perhettä. Perhe-käsitettä vois laajentaa muihinkin sukulaisiin. Oon huomenna lähdössä Kuopioon viettämään perinteistä serkkupääsiäistä, ja oon ihan fiiliksissä. Mulla on maailman parhaimmat serkut!
Perheen lisäksi on pakko olla kiitollinen myös ystävistä. Miten mä olenkin löytänyt niin ihania ystäviä, ja oon niin onnellinen, että oon saanut tutustua niin upeisiin ihmisiin ja saanut ne osaksi mun elämää. Monesti mietin sitä, miten jonkun ihmisen tapaaminen on ollut monen sattuman summa. Tapaamiani ihmisiä miettiessäni tulee eniten näitä "kaikella on tarkoituksensa" -tuntemuksia. Mun monet ystävät on muuttaneet muualle, ja oon kiitollinen myös siitä, että kaikesta huolimatta me ehditään aina loppujen lopuksi taas miitata, ja kaikki on vaan kuten ennen ellei vielä parempaa.
Säännöllisin väliajoin mulle iskee kriisi: mä en ole fiksu. Mä en ole erityisen kiinnostunut yhteiskunnasta, historiasta, politiikasta tai uskonnosta, ja siksi mä olen ihan pihalla maailman menosta. Kyllä mua periaatteessa kiinnostaa, ainakin aina välillä jotkin yksittäiset asiat, mutta yleensä ne vaan tuntuu vaikeilta, eikä niistä jaksa ottaa selvää. Mä luen sanomalehdestä sarjikset ja tv-ohjelmat. En kuitenkaan suostu uskomaan, että mä en ole fiksu. Mä otan mua kiinnostavista asioista selvää, mä osaan lukea ja kirjoittaa, mulla on mielestäni sosiaalisia taitoja, ja esimerkiksi opiskelemastani alasta mulla on keskimääräistä enemmän tietoa ja asiantuntijuutta.

Joo ette varmaan tiennyt. Mutta halusin laittaa tän tähän, koska tää on mulle aika tärkeää. Usein kuulee vain valitusta siitä, miten suomalaiset on sulkeutuneita, sivistymättömiä ja suvaitsemattomia juoppoja, ja miten ihmisiä niin usein hävettää olla suomalainen. Onhan meillä vikamme, kyllä minäkin joskus ihmettelen tän maan menoa. Mutta kaikesta huolimatta rakastan Suomea ja suomalaisia. Olen ylpeästi suomalainen enkä voisi kuvitella asuvani ulkomailla, kuin ehkä vuoden tai pari. Suomen luontoa kauniimpaa ei ole ja suomen kieltä fanitan ihan hulluna.

Mä en juuri koskaan puhu ennen kuin ajattelen. Mietin mielessäni jonkun ajatuksen mahdollisimman valmiiksi. Joskus sen vatvomisessa menee niin kauan, etten ehdikään sanoa koko asiaa. Turhauttavaa, kun keksii jonkun ovelan kommentin toisen juttuun vasta seuraavana päivänä, mutta musta tää on hyvä tapa. Mielestäni on raskasta kuunnella sellaista puhetta, joka ei ole mitenkään ajateltua tai suodatettua, mutta totta kai mä ymmärrän, että toiset ihmiset toimii niin, että ne työstää ajatuksia parhaiten puhumalla niitä ääneen. 

Joskus sitä vaan toivoisi ymmärrystä myös siihen, että eivät kaikki ole niin nopeita. Muistan aina filosofian kurssin, jolla en tainnu viitata kertaakaan. Aina, kun olin keksimässä jotain sanottavaa pohdittavaan kysymykseen, mentiin jo seuraavaan aiheeseen. Mutta minäkin olen vain ihminen, ja kyllä mäkin päästelen suusta välillä jotain ihan kamalaa, ja sönkkään jotain sekavaa - etenkin vieraalla kielellä esitetyt puheenvuorot on mun kohdalla kaikkea muuta kuin valmiiksi työstettyä ja helposti seurattavaa. Toivotaan, että se tässä opiskelujen edetessä muuttuisi vähän sujuvammaksi.
Kyllä vain, mä oikeesti monesti pysähdyn oikein miettimään jotain juttua et miten mä nyt hoidan tän oikein ja reilusti. Mulla on erittäin korkea moraali, ja poden huonoa omaatuntoa, kun teen mielestäni väärin. Mä olen se, joka odottaa pyörän kanssa kypärä päässä liikennevalojen vaihtumista vihreäksi, vaikkei yhtäkään autoa näy mailla eikä halmeilla. Muutenkin olen mielestäni hyväkäytöksinen, tunnollinen opiskelija ja työntekijä. En muista milloin olisin viimeksi oikeasti valehdellut.
Mä saatan innostua jostain ihan turhasta ja pienestä näkemästäni. Lainaus blogistani tältä keväältä: Juuri eilen viestittelin kverin kanssa, että mä tykkään katsoa asioita. Että musta monet hetket on vaan niin hirveän kauniita, että mä haluaisin jäädä tuijottamaan niitä. Otan paljon valokuvia, vaikken osaa ja mulla on vain kyny digikamera. Oon just se, joka uudessa paikassa kiertää kaikki moneen kertaan kuvissa nähdyt nähtävyydet, kun mä tahdon nähdä ne itse.
Aina kun on loma (kuten nyt), niin aika äkkiä mä kosautan mun unirytmin ihan totaalisesti. Tää on toisaalta aika ärsyttävää, ja epäkäytännöllistä, mutta illalla on vaan niin vaikeaa ja vaivalloista käydä nukkumaan. Yöllä kaikki on jännempää ja kiinnostavampaa; netistä löytää aina just yöllä kaikkea hauskaa, ja kävelyllä on maagista, kun saa olla ihan yksin maailmassa. Aamuherätykset ei vaan ole mun juttu, syytän vanhempien geenejä, kun ne valvoo kans aina kun on mahdollisuus.

8. huhtikuuta 2014

Kevään kuulumisia

Osallistuttiin meidän heikkisjamoporukalla (minä plus kolme muuta tän vuoden svensson-fuksia) Yhdistyneiden kieltenlukijoiden euroviisuihin ja mentiin vielä voittamaan se! Ihan hullua, ei oltaisi uskottu.

Käytiin Klubbenin hallitusporukalla syömässä hyvin ja laulamassa karaokea.

Koukutuin Suurimpaan pudottajaan.

Vietettiin nostalgista iltaa mun lapsuudenkodissa näitten heikkisjamojen kanssa: katsottiin VHS:ltä piireettyjä ja hipelöitiin vanhoja leluja. Jatkettiin myös Jyväskylän yöelämään ja tanssittiin jalat puhki.

Ilmoitin heikkisjamot Amazing Race Jyväskylä -kilpaan vapuksi jamoilemaan. Päästiin kuin päästiinkin mukaan, vaikka paikat (140 joukkuetta) menivät alle kolmessa minuutissa täyteen.

Sain tänään kuulla päässeeni tutoriksi ensi syksyksi meidän uusille pikku-svenssoneille. Ihanaa, oon halunnu tutoriks jo syksystä 2012, kun aloitin ensimmäisen fuksisyksyni. Yliopiston vaihdon myötä joutui odottamaan vielä vuoden ylimääräistä, mutta onneksi se odotus on nyt palkittu!

Lisäksi oon kyllästynyt saksan kieleen. Tai jotenkin vaan todennut, että ehkä se ei ole mua varten. Se ei vaan mene päähän, ja tahtoisin keskittyä ruotsiin ja siihen englantiin, joka olis kiva saada sivuaineeksi nyt keväällä. Olen myös suunnitellut kesän opintoja, ja juuri äsken hain Kelalta opintotukea kesäksi. 

En tiedä mistä moinen, mutta tällä viikolla huomasin kiireen hiipineen arkeeni. Onneksi enää kolme päivää (joiden aikana pitäisi ehtiä kamalan paljon), sitten pääsiäisloma. Silloin pääsee taas Kuopioon ja tapaamaan serkkuja. Vaikka viikko on ollut kiireinen, olen kuitenkin kaivanut aikaa ihmisille: eilen menin Savo-Karjalaisen osakunnan peli-iltaan ja tänään kävin piipahtamassa kahvilakerholaisten kanssa kakkukahveilla. Kyllä sitä aikaa kuitenkin on, kun jättäisi esim. netissä pyörimisen vähemmälle.

Nyt jatkan ruotsinkielisen romaanin lukemista. Se on mielenkiintoinen. Siitä oppii sanoja, kuten en humla ja pillemarisk.