27. lokakuuta 2013

Opiskelijaelämää

Tittidii, tässä on mun tähänastinen haalarimerkkisaalis. Meidän haalarit ei ole vieläkään saapuneet, niitä odotellessa. Nehän on muuten oleva keltaiset, ihan huippua. Haluun ehdottomasti olla niin nolo, et käytän sitä sillei kokohaalarina - ainakin joskus. Tossa on muutamia merkkejä viime vuodelta, ja sit ihan vastahankittuja. Öääh, näissä on kyllä kova ompeleminen. Mut ei se mitään, kiva kun tulee haalariin merkkejä, usein ekan vuoden opiskelijoiden haalarit ovat varsin kaljuja (niin mullakin viime vuonna!).

Mut jos jotain muutakin opiskelupäivitystä tähän väliin taas. Ensimmäinen periodi (eli 1/4 lukuvuodesta) saatu kunnialla päätökseen, huomenna kohti kakkosperiodia ja muutamia uusia kursseja. Pari tenttiä tuli viime viikolla tehtyä, tuloksia saanee odotella vielä viikon tai pari. Kyllä ne musta ihan hyvin meni!

Erityisesti odotan toisessa periodissa alkavia pedagogisia opintoja, hoo ja hii! Meillä oli keskiviikkona semmonen pedagogisten opintojen info, jossa saatiin SOOLilta punakynät ja kaikkea. Eli oon kyllä ainakin vielä ihan innoissani näistä opinnoista! Myös saksasta alkaa Kielikeskuksella kakkoskurssi, sekin on kiva se. 

Lisäksi meinasin huomenna mennä amanuenssille tyrkyttämään mun opintosuorituksia Turusta, jotta saisin niitä hyväksiluettua tutkintooni täällä. Jos esim. saisin sen 40 pistettä englantia hyväksiluettua täällä, niin ei multa puuttuis siitä enää kuin 20 pistettä, minkä jälkeen voin valmistuttuani opettaa englantia lukiossa (jos siis on suoritettu 60 op pedagogisia ja 120 op ruotsia).

26. lokakuuta 2013

Juhliaiset

Tänään oli mun koulun (eli Jyväskylän Steinerkoulun) 30-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä coctail-tilaisuus. Kun kutsu tonne tapaukseen tuli, niin mä olin aivan innoissani, koska olis niin kiva päästä näkemään vanhoja oppilaita ja muutenkin fiilistelemään mulle rakasta koulua, jossa oon sen 13 vuotta opiskellut. 

Tätä varten joutu sitte oikein pitkästä aikaa laittautumaankin! Toisaalta en kyllä hirveästi panostanut: pöllin siskolta jakun ja mekon, äidiltä sukkahousut ja korun. Kengät oli omat, ja nekin on ihan tyhmät kun ne on ruskeat. Mut hiuksia ja naamaa en kyl jaksa koskaan laittaa as you can see.

Vähän petyin kun vanhoja oppilaita oli paikalla niin vähän. Onneks mun luokkalaisia oli kuitenkin pari kappaletta, toinen oli semmonen, jota en oo sitten valmistumisen jälkeen nähnyt eli aika siistiä! Lisäks oli ihan älyttömän hyvää ruokaa, siitä unohin ottaa valokuvia. Myös ohjelma oli kyllä aika mieluista, siellä oli joku stand up -koomikko (anteeksi tuhannesti, etten muista nimeä eikä sitä lukenut missään ohjelmassakaan!), joka oli kyllä aika oivallinen! Yleensä suhtaudun vähän varautuneesti kaikkeen komiikkaan, mut tää oli hyvä.

Puhelin myös mun ruotsin opettajan kanssa, ja se kyseli, että olisinko mahdollisesti kiinnostunut pitämään jotain sijaisuuksia, jos se tarvitsee. Hoo, vähänkö olis huimaa!

Pala syksyä

Näin bussissa naapurin mummon ja sen miehen. Mietin et ois kiva ku ois vanhana joku, joka ois vanha sun kaa yhdessä. Mietin, et muisteleekohan ne nuoruuttaan. Sit mä tajusin et mä oon nuori ja joku päivä haikailen tähän päivään. Tuijotin keltasii koivunlehtiä ja mietin et tää aika vaan koko ajan kuluu. Pitäis elää ja nauttii siitä. Yhtäkkii ahistuin et en haluu vanheta. Mietin et miettiiköhän kukaan muu ikinä tämmösiä.