30. maaliskuuta 2012

Current Obsession


Kuten tiedätte, en voi sietää lukemista. Lisäksi olen häpeällisen piittaamaton maailman tapahtumista. Näiden seikkojen johdosta en koskaan lue sanomalehteä. Kuitenkin viime viikon keskiviikkona, selailin Keskisuomalaista (kaikella on siis tarkoituksensa), ja huomasin lehden ylälaidassa vaatimattoman kokoisen ilmoituksen siitä, että Nickelback tulee Suomeen.

Innostuin asiasta naurettavan paljon. Koska antakaahan minun selittää: en ollut Nickelback-fani ennen tuota keskiviikkoa.

Muistan kun 10 vuotta sitten (ei hitto mä olen vanha) istuin isosiskoni huoneessa pidellen käsissäni hänen Englannista au pair -vuonnaan ostamaansa How You Remind Me -singleä. Silloin suustani saattoi kuulla "Hyi vitsi miten ruma toi laulaja!" tai jotain muuta yhtä järkevää. Kuitenkin biisi oli mielestäni jo silloin ihan jees.

Vuodet vierivät, ja How You Remind Me on hyvä. Kuitenkaan yhtyeeseen tutustuminen tarkemmin ei kiinnosta missään vaiheessa. Käytän Nickelbackia röyhkeästi hyväksi listatessani lempiyhtyeitäni satunnaisiin nettiprofiileihin, jotta musiikkimakuni kuuloistaisi monipuolisemmalta kuin se oikeasti onkaan.

Viime syksynä olin huoneessani hengailemassa, kun radiosta alkoi kuulua "Heey yeey yeey yeey ye..." Ilahduin suunnattomasti: radiosta kun ei tuohon aikaan (eikä vieläkään) tullut mitään kuuntelemisen arvoista musiikkia. En tunnistanut nerokasta melodiaa Nickelbackin aikaansaannokseksi ennen kuin joku radiojuontaja sen joskus ystävällisesti mainitsi.

Toisin sanoen huomatessani lehdestä ilmoituksen Nickelbackin konsertista pidin tasan kahdesta bändin biisistä. Syy keikasta ilahtumiseen taisi olla se, että jo jonkin aikaa olen tahtonut päästä konserttiin (en ole koskaan elämäni aikana ollut oikealla keikalla!). Valitettavasti kaikki suosikkini ovat juuri keikkailleet Suomessa tai eivät ole koskaan tulossa, koska vientiä riittää vallan mainiosti muuallakin. Ehkä siis vain halusin tekosyyn päästä konserttiin, ja ihan ok -yhtyeestä tulikin yllättäen kiinnostava.

No onneksi tuli. Olen reilun viikon kuunnellut pelkästään Nickelbackin tuotantoa, ja ihastunut - ei, rakastunut musiikkin vain enemmän ja enemmän. Aloin suunnitella konserttiin menoa tosissani. Soitin isosiskolleni (How You Remind Me -sinkun omistaja), että huvittaisiko lähteä katsomaan syksyllä Nickelbackia. Ajattelin, että saan kieltävän vastauksen, koska Nickelback ei kuulu hänenkään suosikkeihinsa. Ilokseni sisko kuitenkin sanoi, että no voin mä lähteä seuraksi.

Eilen innostukseni saavutti huippunsa. Olin koko ajan täpinöissä, kuuntelin musiikkia, selvitin netistä parhaita paikkoja. Lopulta iski sellainen olo, että jos tämä tehdään, niin tehdään kunnolla. Ja niinpä päätin hankkia katsomopaikkojen sijaan seisomapaikat kentältä. Onneksi siskoni suostui tähänkin (luulin, että viimeistään tässä vaiheessa isosisko älähtää, että hei en mä nyt haluu sinne jonottelemaan mennä, kun lähdin muuten vaan).

Heräsin 8:15.
Päivitin Tiketin sivun 9:00.
Liput on hankittu 9:03.
Liput on noudettu Tiketin toimipisteestä 14:03.

Voisin vaahdota aiheesta kilometritolkulla, mutta ehkä säästän itseäni ja teitä muita. Kuitenkin olen tällä hetkellä ihan hirmuisen hupsu ja onnellinen.

26. maaliskuuta 2012

Paahteista päivää

Aurinkoista huomenta täältä paratiisisaarelta - eikun siis kirjoituspöydän ääreltä. Tänään alkoi raskas raataminen eli pääsykokeisiin valmistautuminen. Tai no, ei vielä tämän päivän luku-urakka ole kaikkia mehuja vienyt... Aurinko tosiaan paahtaa suoraan sisään, niin että piti kiskoa pitkähihaista pois ja pistää aurinkolasit päähän, että jotain näkisi lukea ilman silmien hillitöntä siristelyä.

Toivottavasti muut ovat saaneet aloittaa viikkonsa yhtä keväisissä tunnelmissa!



23. maaliskuuta 2012

Kultainen nuoruus

Aina saan ideoita paikallisprotusta! Tänä perjantaina piti siis tuoda mukana lapsuuskuva, ja tonkiessani valokuva-arkistojamme löysin vaikka ja mitä. Päätin ilahduttaa (järkyttää/ tylsistyttää/ hermostuttaa/ naurattaa) teitä muutamalla otoksella.


Loppuun vielä koulutaipaleeni päätöksen kunniaksi sekalainen läjä koulukuvia (toinen toistaan huonommin onnistuneita):



22. maaliskuuta 2012

Jättilätäkkö

Tämänhetkinen sää on niin litisevä, lotiseva ja lätäkköinen, etten malta olla postaamatta tätä Tuho-osasto-pätkää. Lisäksi klippi edustaa loistavasti sitä, miten tässä yhdessä naurettavimmista sarjoista ikinä voi milloin vain tapahtua mitä vain.

21. maaliskuuta 2012

Viikon 12 ihastus

Ei kai kukaan tiedä parempaa kuin ihastuminen? Itse olen innokas ihastuja, ihastun koko ajan uusiin asioihin, ihmisiin, sanoihin, tekoihin, hetkiin... Sen kunniaksi päätin joka viikko ilmiantaa tuoreimman ihastuksen, joka voi siis olla ihminen tai asia tai mikä tahansa. - Niin, ja tämä "viikon ihastus" saa sitten luvan olla jokin yleisesti tunnettu tapaus, ei mitään naapurin Jani-Petterin ihkutusta luvassa.

Joten saanko esitellä oikeastaan jo viikko sitten (ei vain ollut aikaa tehdä merkintää) löydetyn suosikin:

Douglas John Booth

Selasin tasan viikko sitten Nyt-liitettä, ja katseeni osui (no totta kai) alalaidassa olevaan kuvaan kyseisestä miehestä. Ajattelin innoissani, että oi todellakin katson tuon ohjelman! - Sittemmin kävi selville, että ohjelma oli tullut jo edellisiltana, mutta onneksi on Yle Areena. No, jouduin katsomaan sarjan (Suuria odotuksia, kello 21, TV1) ensimmäistä osaa valitettavasti yli puolenvälin, ennen kuin pääsin ihastelemaan Boothia. Eilen katsoin toisen jakson, vaikka pukudraamat ovat mielestäni todella tylsiä. Mutta kyllähän tätä mielellään katselee, eikö vain?

In Love With Dickens #07
By Andy Houghton.

Douglas Booth

Mutta siis mistä ihmeestä näitä ihania brittejä oikein tulee? Kumma kyllä, en ollut koskaan kuullutkaan Douglasista (mikä jälkikäteen tuntuu valtavalta menetykseltä). Paitsi tutkimustyössäni löysin kuvan, jossa Booth oli Burberryn mallina. Tajusin, että mullahan on sama kuva jostain lehdestä leikattuna. En koskaan kuvitellut saavani tuon mysteerisen mallin nimeä (ja oikeaa ammattia) selville!

Douglas Booth on siis syntynyt Englannissa vuonna 1992 (niinhän me kaikki parhaat). Hyväksi onneksi ei tarvitse kärvistellä kuin vuosi, niin Douglasin voi nähdä uudessa Romeo ja Julia -elokuvassa kenempä muun kuin Romeon roolissa! Juliaa näyttelee neljä vuotta nuorempi Hailee Steinfeld, joka muistetaan roolistaan Kova kuin Kivi -leffassa.

20. maaliskuuta 2012

Ei enää ikinä...

suunnistusta.
jaksovihkojen viimeistelyä.
väsyneen hupaisia musiikintunteja.
vierailuja Filmtowniin välituntisin.
ylioppilaskokeiden tekemistä.
hämmentävän väsyttäviä matemaattisia arvoituksia.
lappusten kirjoittelua kesken tylsien tuplatuntien.
jne.

Toisin sanoen istuin eilen neljä tuntia tekemässä pitkän ruotsin ylioppilaskoetta, ja nyt kaikki on sitten vihdoin ohi! En voi uskoa, etten enää ensi syksynä palaakaan sinne tuttuun ja turvalliseen lukioon. Tällä hetkellä on ihanan vapaa olo, en tiedä iskeekö haikeus jossain vaiheessa. En jaksa tajuta, että olen opiskellut 13 vuotta ja vihdoin pääsen ylioppilaaksi.

Päätin suoda itselleni loppuviikon lomaa, minkä jälkeen ryhdyn valmistautumaan pääsykokeisiin - toinen varsin absurdilta tuntuva tosiasia. Mutta koska vaan löysäilen tämän viikon, odotettavissa on blogimerkintöjä - tai sitten ei. Lainasin kirjastosta läjän chick littiä ja O.C.:n 3. kausikin on vielä kesken...

Joka tapauksessa kiitos ja kumarrus lukiolle minun osaltani, jaksamista kaikille muille sen kanssa!

10. maaliskuuta 2012

Minä ja kirjat

Halusin kirjoittaa jonkin pidemmän tekstinpätkän, kun huomasin, että se äidinkielen esseekoe on tosiaan ylihuomenna. Mielessäni ei ollut mitään oikeasti jännää aihetta, johon olisin tahtonut esseen muodossa pureutua, joten päätin vain jaaritella aiheesta, jonka nappasin eilisestä paikallisprotusta: kirjallisuus.

Kuten suurin osa meistä, olin lapsena onneni kukkuloilla oppiessani lukemaan. Muistan kun olimme käymässä serkkujeni luona juuri lukemaan opittuani, ja luin järjestelmällisesti suurimman osan talon lastenkirjoista. Aloitin myös äitini vinkistä Lukemani kirjat –vihkon, johon merkitsin jokaisen lukemani kirjan nimen, kirjoittajan, sivumäärän sekä päivämäärän, jolloin sain teoksen luettua. Ensimmäinen vihko on yhä tallessa, ja sekin todistaa, että silloin lapsena kirjoja tuli luettua tiheään tahtiin.

Lukemisesta alkoi kadota into varmaan koulunpenkillä. Ala-asteella käteemme iskettiin mielestäni hirveän tylsiä ja vaikeasti ymmärrettäviä teoksia, joiden lukeminen oli taistelua. Muistan monta kirjaa, joiden lukemisesta yksikään oppilas ei nauttinut. Jos esimerkiksi lukisin Michael Enden Momon nyt uudelleen, se olisi varmaan paljon mielekkäämpi ja ymmärrettävämpi kuin silloin ala-asteella, jolloin lukeminen teki mieli keskeyttää kesken sanan.

Varhaisteininä tykkäsin pyöräillä kesälomilla lähikirjastoon ja lainata muutamia kirjoja. Silloin luin monia nuorten kirjasarjoja ja lukeminen mukavaa ajanvietettä. Tämän jälkeen en ole nauttinut lukemisesta kuin yksittäisiä kertoja. Lukioaikanani olen lukenut koulun takia muistaakseni viisi kirjaa. Valitessani teoksia annetusta listasta, otin lähes poikkeuksetta ohuimmat ja helppolukuisimmat kirjat. Lukemista enemmän nautin keskusteluista sekä esitelmien ja esseiden kirjoittamisesta kirjan pohjalta.

Kuten varmaan kaikki 2000-luvun nuoret, minäkin olen lukenut Harry Potter –kirjasarjan. Tai itse asiassa luin osat 1-4, mutta jo 5. osa kävi 11-vuotiaalle Helkalle liian tylsäksi ja raskaaksi. Tartuin kyseiseen kirjaan seuraavan kerran vasta kesällä 2010, kun innostuin Pottereista uudelleen. Silloin sain kuin sainkin luettua koko kirjasarjan loppuun, vaikka etenkin viimeisen osan lukeminen venyi useamman kuukauden pituiseksi projektiksi.


Miksi en sitten pidä lukemisesta? Tuo ilmaus on vahva, ja joka kerta, kun joudun kommentoimaan kiinnostukseni vähäisyyttä kirjallisuutta kohtaan, minua hävettää. Olen elämäni aikana katsonut reilut 800 elokuvaa, mutta kirjoja olen – lastenkirjoja lukuun ottamatta – lukenut varmasti alle 50. Minulla ei ole lukihäiriötä tai keskittymishäiriötä, mutta silti olen mielestäni hidas lukija, joka huomaa parin lauseen jälkeen unohtaneensa mitä tekstissä sanotaan. Lukiessani mieleni alkaa helposti harhailla, ja esimerkiksi maantieteen ylioppilaskirjoituksiin pänttääminen oli ajoittain tuskallisen haastavaa.

Kirjat ovat mielestäni myös usein tylsiä. Niitä joutuu kahlaamaan yleensä suurin piirtein sata sivua, ennen kuin pääsee juoneen kiinni. Ja sitten kun olet vaivalla taistellut jonkun 400 sivua, on aika turhauttavaa tajuta, että tämä kirja oli aivan järjettömän huono. Elokuvan katsomiseen taas kuluu parisen tuntia, ja jos se sattuukin olemaan huono, niin ehkä siinä oli edes joku hyvä näyttelijä, jota saattoi tuijotella.

Kirjoja on ahdistavan paljon, ja on mahdotonta tietää, mitkä ovat oikeasti hyviä ja mitkä vain ajan hukkaa. Toisaalta tahtoisin lukea, mutta en vain ole löytänyt lukuintoani uudelleen. En ole esimerkiksi vielä koskaan kokenut sitä niin usein kuvattua tunnetta, jossa on vain aivan pakko ahmia koko kirja yhteen menoon. Monta kertaa olen päättänyt, että nyt alan taas lukea, mutta se lupaus on rauennut jo kirjan tai kahden jälkeen.

Vaikken tällä hetkellä osaakaan nauttia lukemisesta, tahtoisin mielelläni lukea. Klassikot ja uudemmat kirjat ovat varmasti sivistäviä, ja lisäksi kirjoja lukemalla pitäisi myös tulla paremmaksi kirjoittajaksi. Muistan kun 8. luokalla opettajani sanoi, että sinä varmaan luet paljon, kun olet niin taitava kirjoittaja. Toisaalta tunsin ylpeyttä, että minunpa ei tarvitse lukea osatakseni kirjoittaa, mutta toisaalta häpeää siitä, että olen niin ”sivistymätön”. - Ja kuka tietää, ehkä osaisin kirjoittaa entistä paremmin, jos vain vaivautuisin lukemaan hitusen enemmän ja monipuolisemmin (eli ei vain niitä Harry Pottereita). 

Vaikka tekstistä saa ehkä sellaisen kuvan, että suhtaudun kirjoihin melko nihkeästi ja vastaavasti elokuviin intohimoisesti, on kirjoissa mielestäni paljon hyvääkin. Esimerkiksi aina jos olen lukenut kirjan ja nähnyt siitä tehdyn elokuvan, olen aina pitänyt kirjaa parempana (Himoshoppaajan salaiset unelmat, Nöyrin palvelijanne, Harry Potterit, Twilight...).

Lisäksi lukeminen on mielestäni ainutlaatuinen ja todella yksityinen kokemus. Elokuvaa saatetaan katsoa porukassa samalla kommentoiden tai ehkä leffateatterin salissa satojen muiden ihmisten seurassa. Kirjaa luetaan yleensä yksin, ja kaikki reaktiot ja tunteet ovat omia, eivät muilta matkittuja. Kirjaan uppoutuminen on myös ihana tunne. Saa yksin hykerrellä jännityksestä, naurusta, inhosta tai innosta, ja lukea saman kohdan vaikka monta kertaa. Lisäksi on mukava lukea lause, johon on saatu kiteytettyä jokin ajatus tai tunne kauniisti, ja jollaista ei itse olisi koskaan ymmärtänyt kirjoittaa.

Tällä hetkellä olen lukemassa ruotsin kirjoitusten takia När jag hör din röst (Twilight-kirjasarjan toinen osa), mutta sen jälkeistä elämää ajatellen otan mielelläni vastaan vinkkejä oikeasti hyvistä ja kiinnostavista kirjoista. Kiitos!

9. maaliskuuta 2012

Ostoksia

Keskustasta ostin (pistaasipähkinöiden ja muistiinpanovihkojen lisäksi) t-paidan Onlysta sekä kaksi hullun noloa, mutta hullun hyvää elokuvaa Anttilasta.

Oikeasti mun piti etsiä valkosinisiä kenkiä illaksi, jotka sopisivat uuden printtit-paitani kanssa, mutta ei löytynyt. Mutta jotkut kengät mun on pakko saada, ilman sitä ei tule kevättä.

Päivän asu

Tänään sain unohtaa kouluhomman vähäksi aikaa, kun menin tapaamaan luokkakaveriani keskustaan. Oli kyllä ihan hauskaa taas pitkästä aikaa vaan hengailla ja hyöriä ja pyöriä. Hakujuttujen ja aikuistumisen vastapainoksi käytiin esim. lelukaupassa rypemässä nostalgiassa. Ostin myös noloja leffoja, niistä lisää seuraavassa merkinnässä.

Olin jo ihan varma, että kevät on saapunut, mutta aamulla mittari näytti -5 celciusta. Villapaitakeli siis!

Villapaita: KappAhl
Koru: lahja Vilmalta
Toppi: H&M
Housut: H&M
Kengät: Reebok














8. maaliskuuta 2012

Valkoisia vaatteita kevääksi

Ärsyttää olla täällä aina vain marisemassa opiskelusta, joten yritän panostaa merkintöihin, jotka käsittelevät jotain muuta. Pakko mulla on jotain muutakin elämässä olla kuin ylioppilaskirjoitukset!
- Jotka muuten ovat jo ihan kohta ohi, jej.


Pidän shoppailusta, mutta inhoan kaupoissa kiertelyä ja sovittelua. Siksi päädyn yleensä tilailemaan tavaroita netistä, tällä kertaa taas H&M:ltä. Lisääkin on tulossa, mutta tässä nyt eilen postilaatikkoon kolahtaneet (tai humpsahtaneet/lössähtäneet - aika pehmeähän se paketti oli) tuotteet:

Valkoinen printtipaita, jollaisesta haaveilin jo reilu vuosi sitten Roomassa.
Valkoinen kauluspaita, joka on pitkä ja todella läpinäkyvä! Harkitsin jo palautusta, mutta huomasin, että eipä tuo ollut kuin 9,95, ja ehkä tälle kesällä tulee käyttöä.

Lukutauko


Mikään ei ole iloisempi yllätys (okei, ei mikään yllätys, koska kalenteriini on aina merkitty sydämin Trendin seuraava ilmestymispäivä) kuin paksu ja kiiltävä lehti lukulomaa piristämään. Trendin lisäksi sain H&M-lehden, jossa oli inspiroivien kuvien lisäksi ihan hauska juttu David Beckhamista.

Mutta nyt pitää taas mennä, idag studerar jag svenska.