16. marraskuuta 2011

Keinumista

Lähdin tänään kesken raskaan raatamisen (= läksyt) ulos selvittelemään ajatuksia, piristymään ja verta kierrättämään. Ulkona oli muutama aste lämmintä, ja lapasiin peiteltyjä käsiä palelsi. En osannut kävellä leikkipuiston ohi, vaan menin istumaan keinuun. Otin vauhtia ja kuuntelin musiikkia. Aika usein olen mennyt kesken kävelyretken sinne keinumaan, mutta viime kerrasta oli aikaa. 

Aina keinuessani alan automaattisesti ajatella mukavia asioita. Ongelmat ratkeavat itsestään, ja omat ihanat haaveet kirkastuvat entisestään. Tajusin yhtäkkiä ollessani onnentyttö, kun sain vain keinua siinä vapaasti. Että aikuinen ihminen saa täällä olla ihan rauhassa lapsi, vaikka jossain päin maailmaa lapset pakotetaan aikuisiksi. Minulla, lukiolaisella oli lupa keinua ja olla siitä innoissaan. Puiston ohi kulki lenkkeilijä ja koiranulkoiluttaja, mutta ensimmäistä kertaa keinuessani en välittänyt tippaakaan.

Keinuin niin kovaa ja korkealle kuin vain osasin. Tuntui ihanalta tehdä jotain niin hassua ja olla välittämättä muiden ajatuksista. Tuntui, että pystyisin mihin vain. Että uskaltaisin hypätä tuntemattomaan ja olla täysin oma itseni. Toivottavasti tämä tunne säilyisi koko loppu elämäni. Voisin mennä leikkipuistoihin yksin keinumaan, laulaa joululauluja bussipysäkillä, fanittaa noloja juttuja julkisesti ja puhua kielillä, joita en hallitse täydellisesti aivan vapaasti.

Mietin aivan liian usein mitä muu kansa mahtaa minusta ajatella. Että voi ei, miksi mulla on liikkavaatteet päällä keskustassa, tai miksi mun piti kompastua just täydessä bussissa tai miksi mun piti epäonnistua kouluesitelmässä juuri sen opettajan tunnilla. Onko se muka minulta pois, jos keskustan teinit eivät ymmärrä urheilun päälle tai bussin matkustajat sitä, että 176-senttisen tytön elämä ei aina ole ihan tasapainossa? No ei varmasti. Tästä lähtien hölmöilen ja nauran niin paljon kuin jaksan, ja säälin niitä, jotka eivät osaa nauttia omasta elämästään, sillä pelkäävät joutuvansa muiden ihmisten (jotka eivät vain uskalla toteuttaa itseään) arvioinnin kohteeksi.

On se hassua, että tällaisia itsestäänselvyyksiä tajuaa vasta 19 vuoden elämisen jälkeen. Mutta siis, näin syvällisiä oivalluksia voi niin yksinkertainen aktiviteetti kuin keinuminen tarjota. Ja käsillekin oli tullut keinumisen jälkeen lämmin.


15. marraskuuta 2011

Postin tuo Pate jokaisen luo...

Jokaisen arkipäiväni kohokohta on postin hakeminen - säälittävääkö? Mutta lootasta voi löytyä vaikka mitä yllätyksiä, etenkin tänään posteljooni (wou, en ole varmaan koskaan käyttänyt kyseistä sanaa) toi vaikka mitä mukavaa!

Tiedän kyllä, että osaan tehdä Maan smootheimmat sensuroinnit, kiitos kiitos. Sain siis H&M:n uuden kuvaston, jossa esiteltiin lähinnä juhlavaatteita. Lisäksi sain uuden Trendin ja kirjeen etanapostikamultani Japanista. Yllätyin myös iloisesti saamastani paketista: eBaysta ostamani DVD-boksi saapui jo!

Tahtoisin katsoa emennän brittisarjoja kielen kuulemisen takia, ja muistelin joidenkin kehuneen Opettajat-sarjaa. Britannian eBaysta löysin sitten ensimmäisen tuotantokauden edullisesti, toivottavasti toi on hyvä sarja! 

Tänään päätin vähentää television katseluani. Huomasin, että vaikka jätin eilen katsomatta Täydelliset naiset, olen yhä elossa ja hyvinvoiva. Kun ensi viikolla saadaan vielä Suomen Huippis loppuun, niin jäljelle jääkin enää Glee, Pasila (suomalaista käsityötä pitää tukea!) ja Anno 1790 (joka on hyödyllistä harjoitusta ruotsin kuuntelua varten). Jee, sitten jääkin lisää aikaa... öh, dataamiselle?

9. marraskuuta 2011

Tuuli on tyyntynyt ja huurteessa puut... (melkein)

No tulihan se ensimmäinen pakkasaamu! Lunta odotellessa...
 Yksi ruusunnuppuparka luuli kevään jo saapuneen!




Kirpeässä syyssäässä seikkailun jälkeen oli ihana syödä mausteista risottoa ja katsoa O.C.:n 2. tuotantokausi loppuun. Se loppukohtaus oli muuten upea; katsoin sen kahdesti! Onneksi kukaan muu ei ollut kotona, koska kiljuin/itkin/nauroin koko ajan. :D - Ja tiedän olevani about kuusi vuotta myöhässä, mutta musta on vaan kiva ihkuttaa kaikkea sitten, kun ne eivät ole enää suuren yleisön suosiossa.

8. marraskuuta 2011

Hoo et ämmäilyä

H&M-tilaukseni saapui viikonloppuna! Niinhän siinä sitten kävi, että annoinkin -50 % -kupongin pikkusiskolleni ja päädyin itse ostamaan pari alennuspaitaa ja korun:


Tänään suurin osa enkun tunnista tulikin yllättäen vapaaksi, ja menin hyppärillä kaupunkiin. Tarkoituksenani oli ostaa vihkoja (jotka ostinkin) ja musta hame (jota en löytänyt). H&M:n alerekistä löysin kuitenkin kesää varten tämän haalarin (josta en itse saanut edustavaa kuvaa). Viime keväänä tuli hirveä hinku saada tollainen, mutta ostin niin paljon kaikkea muuta, ettei huvittanut pistää 20-30 euroa tommoiseen. Ensi kesäksi on sitten jumpsuit valmiina, toivottavasti tulee käyttöä. Printti on mielestäni ihana ja hintaakin oli enää vaivaiset 5 euroa.

5. marraskuuta 2011

This Is Halloween...

En tiedä mitä pyhäinpäivänä pitää oikeaoppisesti toivottaa, joten skipataan se osuus... Eilen vietettiin kavereiden kanssa perinteisiä Halloween-pippaloita (hieman myöhässä tällä kertaa, mutta mitäpä tuosta). Ilta (ja yö) kului ruoan ja pelejen parissa, asiaan kuuluvissa puvuissa. Omassa asussani viihdyin niin vähän aikaa, ettei siitä ole edes todisteaineistoa, mutta olin cowboy (hattu + ruutupaita + farkut = maailman helpoin puku). Tässä kuvasaldoa illalta sen suuremmitta selittelyittä.













Pari pettymystä elokuvateatterissa

Päätinpä nyt vihdoin jakaa pari viimeviikkoista elokuvakokemusta, jotta te muut voisitte säästyä näiltä yliarvostetuilta keskinkertaisilta leffoilta.

SINÄ PÄIVÄNÄ
Anne Hathaway on yksi suosikkinäyttelijättäristäni ja tästä syystä menin katsomaan elokuvan Sinä päivänä. Odotukset eivät olleet korkealla ja hyvä niin. Elokuva oli tylsä, laimea ja mitäänsanomaton. Henkilöt olivat ärsyttävän samanlaisia vuodesta toiseen ja tuntui, että samaa keskustelua toisteltiin. Etenkin loppu oli turhan pitkitetty, ja olin nousta penkistä parikin kertaa.

En tiedä, kenelle voisin elokuvaa suositella. Elokuva ei tarjonnut toimintaa, ei nauruja, ei mielenkiintoisia keskustelua tai henkilöhahmoja.

TARTUNTA
Kuvittelin Tartunnan olevan intensiivinen, kiehtova ja kiinnostava. Jouduin kuitenkin istumaan salissa sen kummempia elämyksiä kokematta. Hahmot olivat niin tylsiä, että toisen ilmestyessä ehdin tyystin unohtaa edellisen olemassaolon, eikä yhdenkään henkilön kohtalo kiinnostanut.

Elokuva ei ollut millään tavalla vaikuttava. Se ei saanut minua ahdistumaan tulevaisuudesta tai läträämään käsidesillä tavallista enempää. - Ja minä kuitenkin olen bakteerikammoinen hermoheikko, joka ei voi syödä toisen tarjoamaa purkkaa puhumattakaan jonkun juomapullon lainaamisesta!

Neljä vuodenaikaa

Olen aina elänyt samassa maassa, samassa kaupungissa ja 94,7-prosenttisesti samassa talossakin. Olen matkustanut joskus, mutta liian vähän. Haluaisin käydä Lontoossa, New Yorkissa, Pietarissa, Pariisissa ja vaikka missä. Toisinaan iskee ahdistus ja kyllästys Suomeen, mutta sitten joku yksi hetki saattaa muistuttaa siitä, miksi rakastan Suomea kuitenkin kaikista eniten. Se saattaa olla syysaamu, kun aurinko kurkkii oranssien lehtien lomasta, tai kun mustalta taivaalta leijailee hitaasti pieniä lumihiutaleita. Se voi olla loppukesän aikainen auringonnousu tai kevään ensimmäiset hiirenkorvat.

Suomen luonto on ainutlaatuinen ja neljän eri vuodenajan erottuminen on virkistävää. Kaivelin koneen uumenista valokuvia eri vuodenajoista.