23. helmikuuta 2018

Talvimaisemia

Asun ihan Ounasvaaran kupeessa, ja kollega vinkkas onneks siellä olevasta talvikävelyreitistä, joka käytiin Sanen kanssa testaamassa tammikuussa. Nyt ollaan kierretty se jo toistekin ja kävin itse kans juoksemassa puolikkaan siitä. Jos kukaan mun tuttava saa tänne aikaseks raahautua (uskon, että jää suurimmalla osalla puheen tasolle), niin aion kyllä kans viedä ne tonne! Mut joo, kuvia lähinnä reitin varrelta.
Ai nii, en tiiä oonko iha armoton etelän tollo (niin outoo, et puhuu Jyväskylästä "etelänä" täällä), mut mää olin henkisesti varautunut siihen, että ookoo helmikuussa sitten joku -30 astetta joka päivä. Mut siis pitkään oli ihan pikkupakkasta (kävin jopa lenkkareilla kaupassa pari kertaa) ja nyt aamuisin on jotain -20 astetta, mikä on siis täysin kelvollinen lämpötila etenkin ilman tuulta, ja iltapäivästä joku -12. Mutta eli oon tosi innoissani, et kohta oon selvinny helmikuusta! Tietty kun nyt näin juhlin, niin maaliskuussa tulee jotkut ultimate pakkaset... Mut ah lisääntyny valon määrä! Mulla alkaa tässä jaksossa joka päivä aikasintaan 10:25 eli heräilen ysiltä ihanaan auringonpaisteeseen. 
Perjantai taas, jei. Viikonlopuks ei mitään suunnitelmia, iha jees toisaalta... Viikon päästä perjantaina mulla alkaa hiihtoloma, lasken todellakin jo päiviä siihen (onneks muutkin työkaverit, joiden kanssa aiheesta juttelin). Lomalle ei sen suurempia pläänejä, meen tosiaan Jyväskylään ja koitan taas nähä tuttuja, varmaan tehä vähä hommia (korjailla ainakin aineita), mut ennen kaikkea vaan olla ja rentoutua ja palautua! Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä (kun mun loma alkaa) tulee kans Oscar-gaala, joka jostain syystä on mulle kyllä tärkeitä perinteitä. Oon kattonu sitä siis vuodesta 2006 asti. Usein on sattunu lomat/luennot niin, että on gaalan voinu hyvin kattoa. Kerran oon kouluun menny samoilla silmillä (voin sanoo, et olo oli semi-harhainen iltapäivällä hiihtoladuilla rämpiessä) ton takia. Muutaman vuoden ajan meillä on nyt ollut semmonen arvaus-peli perheen kaa ja eniten oikein arvanneet saa palkinnoks leffalipun. Oon pari ehdokas-leffaa ehtinyt jo käydä kattomassa, vois ehkä vielä käydä jonkun kattomassa, niin ois mielekkäämpi gaalaa katella (ja arvailla voittajia).

10. helmikuuta 2018

Haaveet just nyt

Oon aina ollut kova tyttö haaveilemaan, mut tässä hetki sitten havahduin siihen, että ei oo enää mistä haaveilla. Tai siis semmoset perushaaveet, joiden toteutumista on aina voinut odottaa, on toteutunut: oon valmistunut, mulla on työpaikka, mulla on kumppani, ystäviä, harrastuksia... Täyttelen tommosta Hyvän mielen vuosi -kirjaa ja siinäkin tuli just unelman toteuttaminen teemaksi. Mää kirjotin siihen et noo hmmm joku semmonen yleinen ilon, onnen, tyytyväisyyden ja tasapainon löytäminen elämään?

Mut nyt mulla on haave. Mä haaveilen yhteisestä arjesta Sanen kanssa. Oon jo niin kypsä tähän etäsuhteeseen, tää on musta iha perseestä. Kyllä tähän aina nopeesti tottuu, mut ei tää hyvältä tunnu. Sit sanotaan, et no mutta kun näkee harvoin, niin osaa arvostaa yhteistä aikaa ja se on erityisempää ja niin edelleen. Mut hei paskanmarjat. Usein en osaa ees nauttia niistä yhteisistä hetkistä, koska alan vaan miettiä, et montako päivää/tuntia/minuuttia siihen, et juna lähtee ja kuinka pitkä aika seuraavalla kerralla pitää olla ilman toista. Sit just ku näkee niin harvoin, niin tulee paine tehä jotain kauheen spesiaalia. Vaikka parasta ois just se normiarjen jakaminen toisen kanssa. Tai koska sillon normiarki ei tunnu normiarjelta.

Kaipaan tosi paljon semmosia pikkuasioita, niinku että ei joka päivä tarvii olla se, joka tekee ruokaa, tiskaa, siivoo ja käy kaupassa. Et jos mulla on raskasta, joku kannattelee (ja vastaavasti mä kannattelen, kun toinen tarvii mun apua). Jonain päivinä (kuten eilen) taas kaipaan ihan älyttömästi sitä, että raskaan päivän jälkeen kotona oottais joku, joka halaa ja jolle kelpaan sillonkin, kun en kelpaa itelleni.

Haaveilen myös aika paljon ihan konkreettisesti meidän seuraavasta yhteisestä kodista. Koska ei oo nyt hetkeen ollu semmosta kämppää, jota kiinnostais laittaa kodiks. Tää mun asunto on tosiaan niin askeettisesti sisutettu ku olla ja voi, Jyväskylän kämpässä on suurin osa meidän tavaroista, mut ei sekään sit oikein tunnu kodilta. Ei musta, koska mä vaan käyn siellä välillä. Ja Sanen mielestäkään se ei kuulemma oo koti, ku mä en oo siellä. Muutenkin se on semmonen opiskelija-asunto ja opiskelut on mun osalta jo ohi.... Vaikka helvetti jäätyis ja Suomi voittais Euroviisut ja saisin Jyväskylästä töitä, niin luultavasti muutettais sit johonkin uuteen asuntoon siellä. 

Tämmösiä haaveita mulla tosiaan on. Pahinta on, et mä en tiedä, milloin ne toteutuu. Mä oon täällä töissä kesäkuun alkuun asti, ja ku mä palaan Jyväskylään, Sane on jo lähtenyt kesätöihin Lappiin. Sit elokuun alusta oon toivottavasti töissä jossain muualla taas. Missä päin Suomea? Ei mitään hajua. Eikä mulle oikein oo väliäkään... Toivottavaa olis joku suht' iso kaupunki, jossa pärjää ilman autoa ja jossa on jotain harrastusmahdollisuuksia. Sit toki se, et se ois jonkun siedettävän matkan päässä Jyväskylästä... Tää 8 tunnin välimatka on aika nihkee, tuntuu siltä, etten näin vois jatkaa enää tän pestin jälkeen.

Oon miettiny, et jos onnistun saamaan esim. jonkun koko vuoden pituisen työsuhteen, niin sit kyllä oikeesti jo panostaisin asuntoon. Tää on niin outoo, ku oon täällä Rovaniemellä tämmösen pätkän (nyt enää vajaa 4 kuukautta jäljellä), niin ei oo hirveesti motivaatiota myöskään kunnolla kotiutua tänne. Aika sama tilanne, ku Turussa opiskellessani olin joululomalla päättänyt, et lähen sieltä pois. Niin en mää keväällä sit oikein käyny missään, haaveilin vaan tulevasta. 

Mut joo, kyllä mä tästä kaupungista yritän tietty kaiken ottaa irti. Oon ottanut tavotteeks, et joka viikko teen jotain uutta tai meen jonnekin uuteen paikkaan täällä. Se on sujunu ihan hyvin, viime viikolla kävin ekaa kertaa yliopistolla täällä ja kirjastolla. Tällä viikolla kävin hiihtämässä ja tänään meen leffaan. Yritetään myös järkätä niin, et saatais joskus auto tänne, niin voitais käydä vähän muuallakin Lapissa, tästä ei kuitenkaan pitkä matka oo vaikka Leville, Ylläkselle tai Pallakselle (niin siis "vaan" reilu 2 h, täällä pohjoisessa muuttuu vähän suhtautuminen siihen, mikä on pitkä ja mikä on lyhyt matka :D).

19. tammikuuta 2018

Lähinnä viime viikonlopusta

Päätöntä perjantaita vaan kaikille (kuva päästä alla)! 

Tää viikko on tuntunut aivan uskomattoman pitkältä, enkä tajua miksi! Hulluinta on ajatella, että vasta tän viikon maanantaina eli neljä päivää sitten saavuin Rovaniemelle Jyväskylästä. Viime viikonlopun vietin tosiaan Jyväskylässä, vaikka mulla on perjantaina 15:15 asti opetusta eli pääsin hyppäämään vasta 17:10 lähtevään bussiin, jolloin olen JKL:ssä kello 1:15 yöllä. Ja maanantaina siis jatkuu työt klo 10:25. Mut karu paluu arkeen joululoman jälkeen sai mut jotenkin sen verran uhmakkaaseen tilaan, et mä aattelin, et Rovaniemi ei oo mun koti, mähän kuule meen Jyväskylään viikonlopuks, ei mulla oo parempaakaan tekemistä. Tottahan se sinänsä on. Jos mää perjantai-iltana istun bussissa sen kaheksan tuntia ja lähinnä kuuntelen musaa, syön ja katon leffoja, niin ei se hirveesti poikkea siitä, mitä oisin yksin Rovaniemen kämpillä tehny. 

Lauantaina sitä ehti vaikka ja mitä, kun heräili kuitenkin ennen puoltapäivää. Käytiin Sanen kanssa hakemassa viimetippaliput teatteriin, käytiin aamukahvilla, sit teatterissa kattomassa Peter Pan -musikaali, sit siitä lounaalle ja kahville. Sit tultiin kotiin ja oli vasta alkuilta. Lähettiin sit mun vahemmille saunomaan (iik ääk, käytiin lumihangessa, oli siistii!) ja viettää leffailtaa. Mentiin linkillä sinne mitään ilmottamatta, ja voin sanoo, et äitin ilme oli aika äimistyny ku se tuli eteiseen kattoo, et ketkä tuli. :D Kuitenkin about viikko sit olin sieltä lähteny ja sanonu et joo nähään kahen kuukauden päästä, ku sillon hiihtolomalla ens kerran ehin Jyväskylään käymään.

Sunnuntainakin ehti ihan hyvin, ku lähin vasta 19:18 Jyväskylästä. Käytiin Sanen kanssa pitkällä kävelyllä ja tehtiin ruokaa ja hengailtiin. Asemalla itkin kyllä taas, ei maha mitään. Mut ei mua hävetä! Upeetahan se on, jos on joku, jonka perään itkeä (siis ainakin tämmösessä etäsuhde-tapauksessa). Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sain kokea tosiaan yöjunan ekaa kertaa. Ilmeisesti se on muiden mielissä yhtä mystinen ja tuntematon juttu, koska sain instastooriini kahdeltakin ihmiseltä kyselyä aiheesta. :D Nukuin vähän pätkissä, mut nukuin kuitenkin, ja yllättävän virkeänä heräsin aamulla. Oli se vaan mystistä siirtyä nukkuessaan paikasta toiseen: mennä Tampereella nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna Rovaniemellä! Mut ajankäytöllisesti tehokasta, vois sitä joskus toistekin kokeilla - mut on noi makuupaikat vaa aika suolasen hintasia (ja mä vielä loilottelen opiskelija-alennuksilla menemään)!

Mut joo, selvittiinpä tästäkin viikostakin! Tänään oli tavallista parempi aamu, koska ensinnäkin sain vihdoin nukuttua kunnolla (heräsin 10:44, vaikka puolenyön jälkeen mä nukkumaan rupesin...) ja sit ulkona paisto aurinko! Päätin myös, että nyt mää laitan t-paidan töihin. Oon semmonen vilukissa ja mukavuudenhaluinen, että melkein pelkkiä villa- tai collegepaitoja oon käyttänyt tähän asti. Mutta nyt oli vaa nyks tunti, niin aattelin, että sit vaikka palelelen sen koko ajan. Mut hyvin mä selvisin, pitää uskaltautua toistekin!

Ja sitten loppuun pari kysymystä:
Miks tän talon hissi on niin usein rikki?
Miks kasvatan kynsiä, kun lopulta aina leikkaan ne, että vois soittaa paremmin kitaraa?
Miks otin uutenavuonna niin paljon kuvia ilotulituksesta, kun postaan yhden kuvan instaan, ja lopuilla sadalla en tee koskaan mitään enkä koskaan kato niitä (poistelin tässä just vanhoja kuvia puhelimesta...)?